Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Suomalaisten teinien seuratuimmat idolit ovat Lakko, mmiisas ja Mariieveronica

Nuorten keskuudessa seuratuimmat julkkikset ovat tubettajat Lakko, mmiisas ja Mariieveronica.

SUOMALAISET nuoret seuraavat eniten kotimaisia tubettajia, käy ilmi Taloustutkimuksen Tubeconille tekemästä tutkimuksesta. Tutkimukseen haastateltiin 500 13–17-vuotiasta nuorta.

Seuratuimmaksi osoittautui Lakkona tunnettu Eric Savolainen, 23. Muun muassa vlogeista ja pelivideoista tunnetulla Savolaisella on Youtubessa yli 364 000 tilaajaa. Mies kertoi viime syyskuussa PopstudioTV:ssä pystyvänsä elättämään itsensä ja avovaimonsa videoiden tekemisellä.

Savolainen palkittiin viime vuonna TubeConin Tube Awards -gaalassa vuoden pelikanavan ja vuoden miestubettajan pysteillä. Joissain Savolaisen videoissa esiintyy myös Herbalistina tunnettu tubettaja Juuso Henri Karikuusi, jolla on myös oma suosittu Youtube-kanava. Kaksikko juonsi keväällä myös omaa peliohjelmaa Sub-kanavalla.

TOISENA listalla on 21-vuotias Miisa Rotola-Pukkila, joka tunnetaan paremmin nimellä mmiisas. Rotola-Pukkilan Youtube-kanavalla on yli 262 000 tilaajaa. Instagramissa häntä seuraa yli 316 000.

Rotola-Pukkila piti ennen Youtubeen siirtymistä blogia.

– Alun perin vuonna 2013 tein blogiini videopostauksen, josta lukijani erityisesti pitivät. Kiinnostuin itsekin videokuvaamisesta ja päätin siirtyä kokonaan Youtubeen. Siitä asti olen ladannut viikoittain videoita Youtubeen, mmiisas kertoo IS:lle.

HÄN uskoo vuorovaikutuksen yleisön kanssa olevan syynä siihen, minkä takia nuoret seuraavat suomalaisia tubettajia. Nuorten on myös helppo samaistua tubettajiin, Rotola-Pukkila sanoo. Katsojat oppivat tuntemaan videoiden myötä tubettajan ja sosiaalisessa mediassa häneen voi olla suoraan yhteydessä.

– Suosittuihin artisteihin sen sijaan harvoin saa yhteyttä.

Videoillaan Rotola-Pukkila onkin videoillaan muun muassa esitellyt asuntonsa, kertonut esiintymisjännityksestä ja dippaavansa popcornit dippikastikkeessa.

OMAN menestyksensä hän arvelee johtuvan siitä, ettei ole antanut kasvaneen seuraajamäärän vaikuttaa omaan tekemiseen.

– Olen edelleen se sama ihminen, joka latasi ensimmäisen videonsa 0 tilaajan kanavalle.

Viime elokuussa Rotola-Pukkila valittiin vuoden naistubettajaksi. Hän oli myös yksi ISTV:n Kupla-uutislähetysten ensimmäisistä ankkureista.

Aloittaessaan videoiden tekemisen ei Rotola-Pukkila ajatellut saavansa minkäänlaista suosiota.

– En ole koskaan edes haaveillut kuuluisuudesta. Kaikki tapahtui kuin vahingossa. Suosio yllätti minut.

Videoiden tekemisen ohella Keuruulta kotoisin oleva Rotola-Pukkila opiskelee puheviestintää Tampereen yliopistossa.

Tutkimuksesta uutisoi ensimmäisenä Kauppalehden Optio.

Nuorten eniten seuraamat julkkikset Suomessa

Lakko

Mmiisas

Mariieveronica

Cheek

Herbalisti

Justin Bieber

Robin

Teemu Selänne

Hermanni Hyyryläinen

Mikael Sundberg

PewDiePie

Eeddspeaks

Patrik Laine

Kylie Jenner

Mansikka

Lionel Messi

Niko Saarinen

UinoAino

Kim Kardashian

Arttu Lindeman

Justimus

Laeppavika

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurha nousi otsikoihin maailmalla – Pääuutinen useilla uutissivustoilla

    3. 3

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    4. 4

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    5. 5

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    6. 6

      Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Lahdenväylällä pahannäköinen onnettomuus – henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri

    9. 9

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurha nousi otsikoihin maailmalla – Pääuutinen useilla uutissivustoilla

    3. 3

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    4. 4

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    5. 5

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    6. Näytä lisää