Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Snoop Dogg tähdittää Suomessa asuvan tuottajan seuraavaa elokuvaa – ”Hän tulee yllättämään meidät kaikki”

Elokuva
Oulussa asuva tuottaja Rami Jaber Al Husseini tekee seuraavaksi pitkän elokuvan Hollywoodissa.
– On aika siirtyä eteenpäin, suomalaistunut tuottaja Rami Jaber Al Husseini sanoo viitaten tulevaan Matter-elokuvaan.

– Elokuvan pääosaa näyttelevä Snoop Dogg tulee murtamaan muottinsa ja yllättämään meidät kaikki.

Kun Oulussa asuva Rami Jaber luki Matter-elokuvan käsikirjoituksen, hän innostui. Draama käsittelee ajankohtaista ja kipeää aihetta Amerikassa. Tarinassa vankilasta päässyt mies näkee poikansa joutuvan poliisien pahoinpitelemäksi.

– Tuo tilanne käynnistää tapahtumaketjun, jossa isä (Snoop Dogg) kidnappaa pahoinpitelyn tehneen poliisin ja järjestää tälle oman oikeudenkäynnin, Rami Jaber valottaa juonta.

Matterin käsikirjoituksen on tehnyt ja elokuvan ohjaa Dylan C. Brown. Esituotanto alkaa elokuun alussa ja toista pääosaa näyttelee Suomessakin talvella Ramin kanssa yhteistyötä lyhytelokuva Fatessa tehnyt, Pako-sarjasta tuttu Robert Knepper.

Matter-elokuvassa Rami Jaberillakin on pieni osa, mutta hän haluaa nyt profiloitua tuottajana. Joulukuussa ensi-iltaan saapuvan Matterin tuottajina toimivat Ramin RNG-yhtiön lisäksi Snoop Doggin firma Snoopadelic Films sekä tunnetun managerin Aahmekin The Yard Entertaniment.

MATTER ei ole ainoa leffa, jonka käsikirjoitus on Ramin pöydällä. Hollywoodissa jo oman tilansa ottaneella Ramilla on myös Misfits-elokuvan käsikirjoitus. Pää­osaehdokkaita tuohon tarinaan ovat Bruce Willis ja Sylvester Stallone, jotka ovat molemmat alustavasti myöntyneet projektiin.

Tosin Willisin ja Stallonen palkkiot ovat niin suuret, että tuottaja joutuu keräämään melkoisesti rahaa leffan tekoon. Misfits olisi tarkoitus kuvata Suomessa, mutta jos se ei onnistu, vaihtoehtoina ovat Los Angeles ja Puerto Rico.

Viime talvena Ramin Oulun alueella kuvatussa lyhytfilmissä Robert Knepperin lisäksi toista pääosaa näytteli Pako-sarjan Amaury Nolasco. IS:n tietojen mukaan mies olisi tulossa Suomeen lomalle.

– Hän on miettinyt, että tulisi syyskuussa Pohjois-Suomeen kalastamaan, Rami paljastaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    8. 8

      Turistit hylkäävät lomaparatiisi Gambian – paitsi suomalainen Mariann: ”Emme lähde minnekään”

    9. 9

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    10. 10

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Obama pitää viimeisen tiedotustilaisuutensa – IS seuraa hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    6. Näytä lisää