Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Pepe Willbergin vaimo käänsi hänen elämänsä suunnan – ”Pauliina laittoi meikäläisen kuntoon”

– Kun on yksityiselämässä sotkuja, se vaikuttaa myös uraan, 70 vuotta joulukuussa täyttävä Willberg sanoo ISTV:n Tainola Show’ssa.
– Paljon on tullut nähtyä vuosikymmenten varrella ja kokemusta on karttunut, mutta päivääkään en vaihtaisi pois, Pepe Willberg sanoo.

Syksyllä Legenda-kiertueelle lähtevä artisti on oma rauhallinen itsensä istuessaan nahkatuolilla. Hän pohtii, miksi vasta Saimaa-levy toi hänelle kultaa ja henkilökohtaisen

Pepe Willberg naurahtaa, että jos hän olisi laulanut 50 vuotta sitten levytetyn Saat miehen kyyneliin -hittinsä vähintään joka toisella keikallaan, hän laulaisi sitä yhtä menoon kaksi kuukautta vuorokauden ympäri.

Vuosien varrella Pepen ääneen on tullut karismaa ja hänen uusin Sua aika parantaa -kappaleensa on vetävä ja ominta Pepeä.

– Aika on parantanut minuakin kaikella tavalla ja se on vaikuttanut musiikin tekemiseeni sekä elämän ymmärrykseen, hän sanoo.

Pepe tapasi 2000-luvun alussa Pauliina Visurin, josta tuli sittemmin hänen vaimonsa ja asioidenhoitajansa. Pauliina on aina elänyt terveellisesti ja tavattuaan Pepen hän patisti miestään muun muassa lopettamaan tupakoinnin.

– Pauliina laittoi meikäläisen kuntoon. Vaikka hän hoitaa asioitani, on minullakin sanani sanottavana. Ihmiset luulevat, että olen rauhallinen. Ilmoitan mielipiteeni, kun on aihetta ja ilmoitan sen niin, että tulen kuulluksi, hän paljastaa Tainola Show’ssa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa!

  2. 2

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  5. 5

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  6. 6

    Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

  7. 7

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  8. 8

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  9. 9

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  10. 10

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  10. 10

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa!

  2. 2

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  5. 5

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  6. Näytä lisää