Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Levybisnestä mullistava Oliver vetää stadionmeiningillä – kunnes kakkavaipat palauttavat arkeen

Iskelmä festivaali
Oliverin biisejä tulee julki kolme vuodessa -tahtiin.
Usein tulosta tehdään pitkäjänteisellä työllä. Suomenkielistä vahvaa kitarapoppia esittävä Oliver on onnistunut kasvattamaan suosiotaan päinvastaisin keinoin, lyhyen aikajänteen levytystaktiikallaan.

Kyse on tavasta julkaista musiikkia. Nelimiehinen, alunperin virtolainen Oliver teki vuosina 2009–13 kolme normaalia pitkäsoittoa, kunnes muutti linjaansa täysin. Oliver pudottaa kansan kuultavaksi nykyisin vain yhden kappaleen kerrallaan.

– Kysymys kuuluu: haluammeko tehdä levyjä vai musiikkia, bändin nokkamies, kitaristi-laulaja Jari Väyliö tiivistää.

Taustalla oli fyysisten levyjen myynnin raju lasku. Ja tulos on ollut oiva: suosio on kasvanut ja bändin motivaatio noussut. Samalla Oliver on osoittautunut edelläkävijäksi, sillä monet muutkin artistit ovat siirtyneet pelkkään digitaaliseen julkaisumuotoon.

– Ensin meidät tyrmättiin ja sanottiin, että paska idea. Nyt ollaan toista mieltä.

Biisejä tulee julki kolme vuodessa -tahtiin. Ja aina uuden julkaisun jälkeen käynnistyy uusi kiertue.

– Tämä on paluuta aikaan ennen 60-lukua. Silloinkin tehtiin vain sinkkuja jukeboxeihin, kitaristi Jouko Korhonen tietää.

Kyse on toisaalta myös ajankuvasta.

– Ennen levy kesti kolme varttia ja yhden punkkupullon verran. Nyt aikaa on neljä minuuttia. Mitä siinä ehtii juoda, Väyliö ja Korhonen naureskelevat.

– Musiikin tekeminen on impulsiivista hommaa. Minua ainakin ärsyttäisi entinen tapa, jossa tehtiin single, joka saattaa olla 1,5 vuotta vanha, kun levy tulee, Väyliö sanoo.

Vuonna 2003 perustetun Oliverin musiikki on muuttunut vuosien mittaan myös sisällöllisesti. Miesten elämäntilanne kuuluu Väyliön biiseistä.

– Kaikilla meillä on kotona alle tai yli metrin mittaisia lapsia. Laulammekin nyt ruuhkavuosien junan alle jäämisestä.

Aiheet eivät siis välttämättä ole iloisia. Mutta Oliverissa uskotaan, että ikäviäkin kokemuksia välittämällä luodaan toivoa.

– Se helpottaa, kun huomaa, että muillakin on ollut paska päivä, Väyliö linjaa.

Musiikki on Oliverin soittajille elämäntapa. Leipätyöt hoidetaan viikolla, viikonloppuna lähdetään tien päälle, stadionpop-meiningillä, vaikka keikkapaikat eivät stadioneita olisikaan.

– Kun palaat himaan, niin viidessä minuutissa oletkin jo vaihtamassa kakkavaippoja. Siinä vedetään artistia aika isolla mailalla päähän, Väyliö nauraa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Esittää ensimmäisen kappaleen nelikon viimeisenä

    2. 2

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    3. 3

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    4. 4

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    7. 7

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    8. 8

      Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

    9. 9

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    10. 10

      Suomalainen Oaklandin tulipalossa kadonneiden listalla – ulkoministeriö selvittää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Esittää ensimmäisen kappaleen nelikon viimeisenä

    2. 2

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    3. 3

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    4. 4

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. Näytä lisää