Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Antti Tuisku perui keikkansa Kuopiossa – julkaisi itkuisen videon: ”Mie oon niin pahoillani”

sairastuminen
Suosittu poplaulaja Antti Tuisku joutui peruuttamaan keikkansa minimivaroitusajalla.
Antti Tuiskun piti esiintyä lauantai-iltana Kuopion Viinijuhlilla. Tuiskun lisäksi keikalle oli buukattuna Roope Salminen & Koirat -yhtye.

Fanit saivat kuitenkin viime hetkellä huonoja uutisia kun ilmeni, että Tuisku ei ole kykenevä vetämään illan keikkaa sairastumisen johdosta. Tuisku julkaisi Facebookissaan videon, jossa hän itkee valtoimenaan ja pahoittelee sitä, että ei pysty esiintymään.

– Mie on niin pahoillani, Tuisku aloitti videon kyyneleitään nieleskellen.

Jos video ei näy, katso se täältä.

– Huonoja (ja hyviä) uutisia; kuten kuvasta näkyy niin 8 pvän puolikuntoisena kiertäminen on nyt vaatinut verot niin, että tämän päivän Juvan vedon jälkeen sekä ääni lähti kokonaan, että mulle nousi kuume. Lääkärin määräyksestä Kuopion keikka joudutaan perumaan; oon murheen murtama.

Tähän Tuisku kuitenkin lisää, että hänen tilalleen on hankittu esiintymään laulaja Sanni.

– Hyvä uutinen on kuitenkin se, että rakas siskoni, Sanni, tulee joukkoineen viihdyttämään Viinijuhlien kansaa!! Voin luvata, että Sanni ei jätä ketään kylmäksi! Pitäkää suunnitelmistanne kiinni ja menkää nauttimaan tästä illasta; me nähdään heti pian kun tervehdyn. Nyt tämä peto menee levolle. Toivottavasti ymmärrätte - olette äärimmäisen rakkaita, Tuisku kirjoittaa suositulla Facebook-sivullaan faneilleen.

Tuiskun seuraava keikka on vasta ensi viikon torstaina Kemijärven Yöttömät Yöt -tapahtumassa. Tuiskun päivityksestä ei selviä, kuinka pitkän sairasloman lääkäri on hänelle määrännyt.

Savon Sanomien aiheesta kirjoittaman artikkelin mukaan Kuopion viinijuhlat ei lähtökohtaisesti korvaa lippuja Tuiskun peruuntumisen vuoksi, sillä juhlissa esiintyy runsaasti muitakin artisteja.

– Tässä tapauksessa ei korvata eikä vaihdeta. Lippu on tarkoitettu kaikkia illan artisteja ajatellen. Heitä on täällä muitakin kuin Antti Tuisku. Lisäksi saimme korvaavan esiintyjän Antille, juhlien projektipäällikkö Jorma Iivanainen sanoo Savon Sanomille.

IS ei ole saanut Iivanaista kiinni asian tiimoilta.

EDIT: Muokattu aikamuotoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    4. 4

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    5. 5

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    6. 6

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    7. 7

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    10. 10

      Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    10. 10

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    4. 4

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    5. 5

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    6. Näytä lisää