Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Koko Ruisrockin kovin keikka? Raivoisasti saarnannut Patti Smith ylisti Suomea ja haistatti p*skat ”monikansallisille korporaatioille”

ruisrock 2016
Yksi rockin inspiroivimmista naistähdistä, muusikko ja runoilija Patti Smith piti Ruisrockissa vaikuttavan sunnuntaisaarnan.
Patti Smith on kuulunut vuonna 1975 ilmestyneestä, ikonisesta Horses -debyyttilevystään lähtien rockin itseoikeutettuihin sanansaattajiin. Vuosikymmeniä sanomaansa levittänyt auteur on esiintynyt useasti Suomessa, mutta maamme vanhimmalla rockfestareilla hänet nähtiin vasta nyt.

– Tällä kertaa aikataulut osuivat kivasti kohdilleen. Hänellä oli keikkakalenterissa sopivasti tilaa, Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä iloitsi IS:lle.

– Onhan se mahtavaa saada hänenlaisiaan eläviä legendoja esiintymään tänne. Täytyy kyllä olla tosi tyytyväinen.

Eikä kenenkään tarvinnut pettyä, sillä Smithin odotus Ruissalossa palkittiin ruhtinaallisesti. Paitsi että tyylikäs ja äärimmäisen karismaattinen Smith, 69, soitti koko legendaarisen Horses -albuminsa, hänellä oli laulujensa lisäksi muutakin sanottavaa yleisölle.

Ja sitä tarinaa todellakin riitti - kuten esimerkiksi Glorian aikana kuullut välispiikit todistavat:

– Nauttikaa näin kauniista maastanne: pilvistänne, meristänne, saaristanne, järvistänne. Teillä on niin kaunis maa… Ja haistattakaa paskat ylikansallisille korporaatioille, jotka tuhoavat maan ja taivaan!

Hänen verbaalitykityksessä ei ollut niinkään angstista uhoa, vaan ennemminkin maailmaa nähneen kokeneen konkarin rehtiä kiukkua.

– Teillä on kaunis maa ja luonto, pitäkää niistä kiinni!

Smith myös muistutti runsaslukuista yleisöään, että ”teillä on kaikkea ollaksenne rakastajia, runoilijoita, isiä ja äitejä.”

– Joten olkaa onnellisia ja olkaa vapaita!

Hän pui nyrkkiään ilmaan myös keikan lopettaneen, eeppiseksi kasvaneen People Have The Powerin aikana.

– Tämä laulu on teille, hän alusti kappaleensa ja lauloi:

People have the power, ihmisillä on valta.

– Älkää unohtako sitä! Käyttäkää ääntänne!

Mutta Smith ei ollut lopettanut, kaikkea muuta. Hän jatkoi vakuuttavaa julistustaan niin painavin äänenpainoin, ettei sen tekstimuodossa kuvailu tee sanomalle oikeutta. Sanomalle, jonka jokaiseen sanaan Smith aidosti uskoi.

– Te olette uusi sukupolvi! Te voitte yhdistyä ja muuttaa maailmaa! Te voitte v***u tehdä sen! Te olette tulevaisuus, ja tulevaisuus on nyt!

Sitten hän tarttui kitaraansa ja yltyi vimmaiseen, lähes raivoisaan soittamiseen. Sen aikana soittimen kielet alkoivat yksitellen sanoa sopimuksiaan irti.

Kun kieliä oli kiinni enää yksi, Smith kohotti kitaransa yleisömeren ylle ja julisti:

– Kuunnelkaa! Me emme tarvitse mitään v***n pommejanne, emme tarvitse ohjuksianne, hän huusi lähettäen sanomansa jonnekin muualle ja katsoi kitaraansa.

– Tässä on kaikki mitä me tarvitsemme!

Sitten hän vingutti viimeisenkin kielen irti niin, että sekin sojotti soittimesta ja roikkui valtoimenaan. Ainakin festariväen ilmeisestä päätellen viimeistään tässä vaiheessa sanoma oli mennyt perille.

– Muistakaa: te olette v***n tulevaisuus, te pidätte sitä käsissänne.

– Kiitos! Minulla oli hauskaa! Smith huikkasi lopuksi ja poistui takavasemmalle.

Sunnuntaisaarna oli päättynyt.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. 6

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    9. 9

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    10. 10

      Suhde menossa seksittömään suuntaan? 5 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. Näytä lisää