Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Pakistanilaisen mallikaunottaren, 26, traaginen kuolema järkyttää maailmalla – veli kuristi kuoliaaksi

traaginen kuolema
Pakistanin Kim Kardashianiksi kutsuttu mallikaunotar löydettiin kuolleena vanhempiensa kotoa lauantaina.
Pakistanilaisen mallin Qandeel Balochin, 26, traaginen kuolema on uutisoitu laajasti kansainvälisessä lehdistössä. Kotimaassaan Pakistanissa erittäin suosittu näyttelijä ja malli menehtyi lauantaina. Baloch löydetiin kuolleena vanhempiensa kotoa Mulanissa.

Tähden veli on tänään sunnuntaina tunnustanut kuristaneensa siskonsa.

CBC:n mukaan Balochin veli Waseem Azeem oli halunnut suojella perheensä kunniaa, eikä hyväksynyt Balochin pukeutumistyyliä tai somekuvia. Kotimaassaan hänestä tuli somesensaatio, kun hän julkaisi twerkkausvideon, joka kiellettiin Pakistanissa.

Azeem kertoi paikalliselle medialle ihmisten kiusanneen häntä siskonsa kuvista vuosien ajan. Veli oli sekoittanut siskonsa juomaan rauhoittavia ja kuristi tämän.

– Minun piti tappaa hänet tai itseni, veli kertoi paikalliselle medialle CBS:n mukaan.

CBC kertoo Balochin maksaneen perheensä elämisen ja huolehtineen heistä taloudellisesti. Veli kuvaili lehdistön edessä perheen kunnian olleen kuitenkin hänestä tärkeämpää, kuin siskon tuoma taloudellinen turva.

– Rahalla on merkitystä, mutta perheen kunnia on tärkeämpi, hän sanoi.

Puhui naisten oikeuksien puolesta

Balochin kuolemaa on kutsuttu kunniamurhaksi. Fox Newsin mukaan Baloch tunnettiin kotimassaan naisten oikeuksien puolestapuhujana, ja hän julkaisi usein sosiaalisessa mediassa kuvia, joiden hän tiesi provosoivan ihmisiä. Naisella oli Instagramissa satoja tuhansia seuraajia. Facebookissa kaunottarella oli 700 000 seuraajaa.

Katso kuva myös tästä.

Katso kuva myös tästä.

Qandeel Baloch saatettiin haudan lepoon sunnuntaina.

Baloch antoi viimeisen haastattelunsa India Timesille vain pari päivää ennen kuolemaansa. Haastattelussa hän puhui naisten oikeuksista ja siitä, kuinka hän halusi olla esikuva nuorille naisille. Baloch oli itse avioitunut 17-vuotiaana miehen kanssa, jonka hänen vanhempansa olivat hänelle löytäneet. Baloch kertoi India Timesille, ettei toivonut avioliittoa, vaan olisi mieluummin lähtenyt opiskelemaan.

Kun Balochista tuli sometähti, hän erosi miehestään ja suunnitteli hakevansa parin pojan huoltajuutta itselleen.

– Tavoitteeni on muuttaa pakistanilaisnaisten elämä. Vanhempani pakottivat minut naimisiin, mutta nyt he tukevat minua, Baloch kuvaili.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

    2. 2

      Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

    3. 3

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    4. 4

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    5. 5

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    6. 6

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    7. 7

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    8. 8

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    9. 9

      Vantaalainen Tuija pelästyi näyttävää haloilmiötä: ”Luulin, että Aurinko räjähtää”

    10. 10

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

    2. 2

      Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

    3. 3

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    4. 4

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    5. 5

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    6. Näytä lisää