Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Harvinainen esiintyminen: Donald Trumpin nuorempi tytär Tiffany, 22, säväytti minimekossa – on ihailtu Instagram-tähti

seurapiinikaunotar
Donald Trumpin harvoin julkisuudessa esiintyvä Tiffany-tytär astui valokeilaan republikaanien puoluekokouksessa.
Donald Trump nimitettiin republikaanien puoluekokouksessa puolueen ehdokkaaksi näyttävin menoin. Trumpin vanhimmat lapset olivat osoittamassa tukensa isälleen ja onnittelivat häntä ehdokkuudesta. Donald Jr. ja Ivanka ovat Trumpin lapsista esiintyneet runsaasti julkisuudessa, mutta tapahtumassa nähtiin myös hänen 22-vuotias Tiffany-tyttärensä, joka harvoin nähdään julkisuudessa.

Trumpin ja Marla Maplesin tytär on pysytellyt poissa parrasvaloista, vaikka onkin tuttu näky seurapiiritapahtumissa. Tiffany on kuitenkin noussut tänä vuonna entistä enemmän valokeilaan isänsä poliittisen uran ansiosta.

Yhdysvaltalaislehdet ovat uutisoineet laajasti Tiffanyn esiintymisestä eilen pidetyssä puoluekokouksessa. Esiintymisen on kuvailtu tuoneen nuoren naisen kertaheitolla julkisuuteen.

– Kun valmistuin yliopistosta pari kuukautta sitten, niin en ikimaailmassa uskonut olevani tässä tänään puhuttelemassa koko kansakuntaa. Olen pitänyt puheita luokan edessä, mutta en ikinä niin, että 10 miljoonaa ihmistä seuraisi sitä. Kuten isäni, en ikinä peräänny haasteista, hän kertoi paikalla olleille ihmisille ja miljoonille tv-katsojille.

Tiffany kuvaili esitelleensä isänsä ystävilleen, jotka olivat yllättyneet Trumpin olevankin todellisuudessa aivan erilainen kuin hänen julkisuuskuvansa antaa ymmärtää.

– Ystäväni ovat nähneet vilauksen siitä vahvasta, suojelevasta ja kiltistä miehestä, jota ylpeänä kutsun isäkseni. Olen ihaillut isääni koko elämäni ja rakastan häntä koko sydämestäni, Tiffany kuvaili kauniissa puheessaan isäänsä.

Seurapiirikaunotar on seurattu Instagram-tähti

Washington Post kertoo, että Tiffany on jo aikaisemmin ollut erityisen suosittu Instagramissa. Hän julkaisee Instagramissa kuvia tähtiä tulvivista julkkistapahtumista, sekä esittelee luksusvaatteitaan. Hän vaikuttaa somekuviensa perusteella myös matkustelevan paljon, ja on julkaissut runsaasti kuvia eri matkoiltaan.

Jos kuvat eivät näy selaimellasi, niin katso se tästä ja tästä.

Hiljattain yliopistosta valmistunut Tiffany on kertonut julkisuudessa haaveilevansa tulevaisuudessa ammatista musiikin parissa.

– Rakastan musiikkia, se on aina ollut rakas osa elämääni. Se on tällä hetkellä harrastukseni, mutta haluan jossain vaiheessa tehdä siitä ammatin, hän on kertonut.

Tiffany on saanut sosiaalisessa mediassa osakseen runsaasti kritiikkiä isänsä kohulausuntojen takia. Hän on kuitenkin kertonut haastatteluissa, että seisoo isänsä rinnalla tapahtui mitä tahansa. Hän on myös erittäin ylpeä siitä, että on Trump.

– Olen aina ollut maanläheinen. Ihmiset luulevat etten ole, koska olen Trump, mutta olen oppinut vahvan moraalikäsityksen vanhemmiltani, hän on kertonut haastatteluissa.

Today Show’n haastattelussa huhtikuussa Tiffany ylisti isäänsä ja kuvaili uskovansa tämän muuttavan vielä maailman.

– Mielestäni ihmisten pitäisi kiinnittää huomio kaikkiin niihin uskomattomiin asioihin, jotka hän on saavuttanut elämässään. Olemme hänestä hyvin ylpeitä, Tiffany hymyili.

Isäänsä kohdistuvaa kritiikkiä hän ei ota kuuleviin korviinsa.

– Hän on aito oma itsensä. Hän puhuu tavalla, jonka tavallinen kansalainen ymmärtää. Se on varmaan piristävää kaikista. Olen onnellinen ollessani Tiffany Trump ja ylpeä kuuluessani tähän perheeseen, hän sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Muhammad Alin poika otettiin kiinni lentokentällä – kuulusteltiin syntymäpaikasta ja uskonnosta

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    6. 6

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    7. 7

      Raskaana oleva Amal Clooney varasti shown punaisella matolla – gaalassa palkittu George Clooney arvosteli puheessaan Trumpia

    8. 8

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    9. 9

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    10. 10

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    8. 8

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    9. 9

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    10. 10

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Muhammad Alin poika otettiin kiinni lentokentällä – kuulusteltiin syntymäpaikasta ja uskonnosta

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    6. Näytä lisää