Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Nämä Anttilan alusasukuvat olivat aikansa korvike pornolehdille – menevät nykyään divareissa kuumille kiville

Anttilan vanhojen kuvastojen hinnat vaihtelevat Turussa antikvariaattia pyörittävän Vesa Hörkön mukaan 5–20 euron välillä.
Lola Odusoga, Anne Kukkohovi, Laila Snellman... Vuosikymmenten saatossa Anttilan legendaaristen katalogien sivuilla on poseerannut monta julkisuudenhenkilöä.

Postimyyntikuvastoja selaillessaan pystyy paitsi ihailemaan naiskauneutta, myös muodostamaan käsityksen siitä, mitkä ovat milloinkin olleet viimeisimmät trendit niin vaatteiden, sisustuksen kuin kodinelektroniikankin parissa.

Turussa Brahen Antikvariaattia vuosien ajan pyörittänyt Vesa Hörkkö sanookin, että Anttilan kuvastot ovat yhä haluttua tavaraa. Erityisen kysyttyjä ovat 1960–1970-luvun kuvastot, mutta myös uudemmatkin menisivät Hörkön mukaan kaupaksi.

– Kyllä ne ovat takuuvarmaa myytävää, mutta ongelma on niiden saaminen. Jopa 1990-luvun kuvastot menisivät, mutta niitä löytyy enää harvoin. Perikunnat heittävät niitä pois, kun ei ymmärretä, että niille voisi olla kysyntää, hän sanoo.

MONET miehet muistelevat erityisesti Anttilan kuvastojen alusvaatekuvia, ja nettifoorumeilla moni toteaakin selanneensa nuorena pornolehtien sijaan postimyyntikuvaston alusvaatekuvia.

Tampereen yliopiston tutkija Laura Saarenmaa sanoo, että kuvaston pitäminen pornolehden edeltäjänä tai korvaajana on kuitenkin populaari käsitys.

– Vähäpukeisten naisten kuvia on tiettyyn aikaan ollut huomattavasti vähemmän saatavilla ja esillä, ja kuvastot alusvaatekuvineen taas ovat olleet kaikkien saatavilla, hän sanoo.

Kuvaston tilaaminen ei myöskään ole ollut yhtä häpeällistä kuin ”alan julkaisun” tilaaminen kotiin, sillä kuvastoja on tullut joka kotiin ja niissä on ollut vähäpukeisten alusasukuvien lisäksi muutakin sisältöä.

Muun muassa arjen pornoistumista tutkinut Saarenmaa kuitenkin huomauttaa, että myös varsinaiset miestenlehdet ovat takavuosina, esimerkiksi 1950–60-luvulla, olleet sisällöltään hyvin erilaisia kuin nykyisin, eivätkä ne välttämättä ole olleet paljon kuvastoja rohkeampia.

– Koko käsitys siitä, mikä on sallittua ja kiellettyä on ollut muuttunut paljon, Saarenmaa toteaa.

HÖRKKÖ toteaa, että moni keräilijä onkin kuvastojen perään ennen kaikkea siksi, koska niistä aukenee hyvin ajankuva vaatteista ja tarvikkeista tietyltä vuodelta.

– Esimerkiksi eräs teatteri-ihminen etsi taannoin kuvastoa vuodelta 1972, koska näytelmä ajoittui kyseiselle vuodelle, hän kertoo esimerkin.

Moni puolestaan etsii leluja, joita on ollut myytävänä tiettyinä vuosina, mutta Hörkön mukaan kuvastoja kysytään erityisesti vaatteiden takia. Kuvastojen antia esitelläänkin muun muassa muodin ja sisustuksen osalta myös useissa blogeissa.

Anttilan kuvastojen lisäksi myös muita postimyyntikuvastoja kysellään. Kuvastojen kulta-aikaa olivat 1950–60-luku. Hintahaarukka sijoittuu Hörkön mukaan 5–20 euron välille.

– Se riippuu vähän iästä ja kuntokin ratkaisee. Nyt myynnissä on ollut 60–70-luvun kuvastoja, joiden hinnat vaihtelevat kympin kahta puolta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    9. 9

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    10. 10

      Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut naispoliisi palasi tapahtumapaikalle: ”Tajusin, miten älyttömän lähellä oltiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    9. 9

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    10. 10

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. Näytä lisää