Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Sampo Kaulanen paljastaa pelastaneensa Jounin kaupan konkurssilta huijaamalla Hjallis Harkimoa – ”Vuodin kaikki jutut Diilistä Seiskalle”

Jounin kauppa
Kauppias vieraili Radio Suomipopin Menestyjät-ohjelmassa kertomassa siitä, kuinka sai tappiota tekevän kauppansa taas kukoistamaan.
Jounin kaupan kyläkauppias Sampo Kaulanen kertoo, kuinka hän onnistui luomaan tappiota tekevästä kyläkaupasta menestyvän yrityksen omalla julkisuudellaan.

Kaulanen vieraili Radio Suomipopin Lauri Salovaaran Menestyjät-vierassarjan kolmannessa osassa.
  • Katso haastattelu kokonaisuudessaan yllä olevalta videolta.
– Meillä oli ihan jäätävät velat ja tehtiin viisi vuotta tappiota putkeen. Tulos oli puoli miljoonaa pakkasella ja mietin, millä helvetillä tästä pääsee eteenpäin. Aloin miettiä millä porukkaa saisi Lappiin kun ei siinä ympärillä ole kuin 500 asukasta ja on 14 miljoonaa velkaa, Kaulanen kertoo radiohaastattelussa.

Hän sanoo törmänneensä internetissä Hjallis Harkimon Diili-ohjelman mainokseen.

– En sitten keksinyt muuta, kuin että alanpa sitten myydä itseäni. Ajattelin, että telkkarihan olisi hyvä väylä päästä tuonne tietoisuuteen.

Kaulanen teki seitsemän viikon ajalle tarkan markkinointisuunnitelman ja päätti tietoisesti rikkoa vaitiolosopimuksia – tuotantoyhtiön vihaisista puheluista huolimatta.

– Vuodin kaikki mahdolliset jutut sieltä Diilistä Seiskalle. Siinä piti vähän luistella rajoilla, että sai sitä päätä auki.

Hjallis Harkimo oli hakuvaiheessa tiedustellut Kaulaselta, miksi ihmeessä tämä hakee ohjelmaan, vaikka omistaa jo oman yrityksen.

– Vastasin, että en ole tullut hakemaan koko paikkaa, vaan haluan hyötyä tästä ohjelmasta. Sitten kun lähdin koekuvauksista kuulin, kuinka Hjallis sanoi muille, että oli ensimmäinen rehellinen työnhakija, joten sisälle päästiin, Kaulanen nauraa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    4. 4

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    5. 5

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    6. 6

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    7. 7

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    8. 8

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    4. 4

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    5. 5

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    6. Näytä lisää