Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Kaikki muuttuu SuomiLOVE:ssa – kanava ja esityspaikka vaihtuvat, juontajiksi Leppilampi ja Pääskysaari

SuomiLOVE
Ylen suositun SuomiLOVE-musiikkiohjelman kolmannelle tuotantokaudelle on valittu uudet juontajat Mikko Leppilampi ja Jenni Pääskysaari. Myös kanava vaihtuu.
Yleisradio julkisti maanantaina, että suositun musiikkiohjelman SuomiLOVE:n kanava, esityspaikka sekä juontajat vaihtuvat.

Uusiksi juontajiksi on pestattu kokeneet tv-kasvot Mikko Leppilampi ja Jenni Pääskysaari, jotka korvaavat kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella ohjelmaa juontaneet Marja Hintikan ja Ilkka Villin.

– Rakastan musiikkia ja tarinoita, ja SuomiLOVEssa on kyse vain ja ainoastaan niistä. Olen todella otettu siitä, että pääsen kertomaan ja välittämään näitä stooreja. En liikutu helposti, mutta tätä työtä en taatusti pysty tekemään kuivin silmin. Upeat biisit, artistit ja sovitukset sekä aidot, ihanat ihmiset pitävät siitä huolen, Pääskysaari sanoo Ylen tiedotteessa.

– Olen sydämestäni tämän ohjelman fani! SuomiLOVE on ehdottoman hieno, rajoja rikkova suomalaisformaatti, jossa puhutaan vilpittömästi ja avoimesti rakkaudesta. Olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta, on sellainen olo kuin kotiin tulisi. Toivon, että pystyn täyttämään Ilkan kiiltonahkakengät. Muutokset ovat haastavia paikkoja, mutta teemme parhaamme, että hengitämme ohjelmaan omaa fiilistä, Leppilampi puolestaan lupaa.

TV2:lla tähän asti esitetty SuomiLOVE vaihtaa myös kanavaa, sillä joulukuussa alkava kolmas tuotantokausi esitetään TV1:llä. Ylen mukaan myös esityspaikka vaihtuu. Ensimmäisellä tuotantokaudella SuomiLOVE:a esitettiin lauantai-iltaisin ja toisella kaudella perjantai-iltaisin.

SuomiLOVEn kolmas tuotantokausi alkaa Yle TV1:ssä joulukuussa 2016

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    4. 4

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    7. 7

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    9. 9

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    10. 10

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    4. 4

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. Näytä lisää