Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Kendall Jenner avautuu isänsä sukupuolenkorjauksesta: ”Sinun täytyy päästä sen yli – sinulla on uusi ihminen, jota rakastaa”

kardashianit
Mallin isä korjasi sukupuolensa alkuvuodesta ja astui julkisuuteen naisena.
Kardashianin klaanin toisiksi nuorin jäsen, 20-vuotias Kendall Jenner, avautuu muotilehti Voguelle suhteestaan isäänsä ja tämän transsukupuolisuuden vaikutuksista itseensä.

Jenner on Kris Jennerin ja Caitlyn Jennerin tytär. Caitlyn Jenner tunnettiin aiemmin Bruce Jennerinä.

Kymmenottelussa olympiakultaa vuonna 1976 voittanut Bruce Jenner korjasi sukupuolensa miehestä naiseksi ja vaihtoi tänä vuonna nimensä Caitlyn Jenneriksi.

Poikatytöksi itseään kuvaileva Kendall Jenner kertoo perineensä poikamaisuutensa urheilija-isältään, jonka kanssa hän teki lapsena ”poikien juttuja”.

– Meillä oli mönkijöitä ja mikroautoja, ja vartuin ajellen niillä koko ajan, olen siksi hyvä kuski. On ironista, mutta nyt kun ajattelen, se on asia, josta voin kiittää isääni: kuinka poikatyttö olin, Jenner pohtii Voguen haastattelussa.

Jenner kertoo isänsä sukupuolenkorjaukseen olleen hänelle todella vaikea asia ja sen sulattelun kestäneen kauan.

– Luulen, että se koko asia – hänen muutoksensa – on ollut todella vaikea minulle, koska ajattelin ”Mutta sinä opetit minulle kaiken”.

Jenner kertoo pikkuhiljaa hyväksyvänsä isänsä muutoksen. Hän ei enää koe asiaa outona.

– Siitä on tullut helpompaa. Tiesin, että minulla tulee olemaan hankala vaihe, mutta nyt se kaikki on todella normaalia. Se ei ole ollenkaan outoa, hän selittää.

Jenner myöntää välillä kuitenkin kaipaavansa myös sitä henkilöä, joka hänen isänsä oli ennen.

– Joskus katson isäni kuvaa, kun hän oli vielä mies ja tulen hieman surulliseksi – tulen tunteelliseksi. Sinun täytyy päästä sen yli – sinulla on uusi ihminen, jota rakastaa.

Kendall Jenner nähdään Voguen syyskuun numeron kannessa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Mallina työskentelevä Jenner on yksi sosiaalisen median seuratuimmista ihmisistä ja hänen Instagram-tilillään on yli 63 miljoonaa seuraajaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    4. 4

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

    8. 8

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    9. 9

      Kolmikuinen vauva kuoli sairaalassa – Melbournen yliajossa menehtyneitä jo viisi

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    4. 4

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. Näytä lisää