Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Laihdutuskohussa ryvettynyt Kim Kardashian äärimmäisen hoikkana tuoreissa kuvissa – myönsi vihdoin peppupistokset

kardashianit
Kardashian on pudottanut raskauskilojaan vauhdilla. Tosi-tv-tähti sai toisen lapsensa viime vuoden joulukuussa.
Kim Kardashianin, 35, paino ja muuttunut ulkomuoto on herättänyt viime aikoina paljon huomiota. Atkins-dietin avulla raskauskilojaan karistanut Kardashian kertoi aiemmin tässä kuussa olevansa vain muutaman kilon päässä tavoitepainostaan. Tähti kertoi tällöin painavansa 56 kiloa.

Asiantuntijat epäilivät Kardashianin valehtelevan painonsa ja hänen kurvikas ulkomuotonsa kieli heidän mukaansa huomattavasti suuremmasta vaa’an lukemasta.

Kardashian on hiljattain kertonut karistaneensa vielä lisää kiloja esimerkiksi uinnin avulla, ja hänet kuvattiin viikonloppuna Kaliforniassa erittäin hoikassa kunnossa. Kardashian on todennut olevansa erittäin tyytyväinen nykyiseen ulkomuotoonsa.

Julkisuudessa viihtyvän Kardashianin muodokas takapuoli on kirvoittanut huhuja siitä, että hän olisi ottanut takamukseensa täyteaineita pistoksina tai turvautunut peppuimplantteihin. Daily Mailin mukaan Kardashian myöntää nyt peppupistokset, mutta kertoo niiden takana olevan terveydellisen syyn.

Kardashian paljasti suorassa nettivideolähetyksessä kärsivänsä kroonisesta ihosairaudesta, psoriasiksesta. Hän kertoo hoidattaneensa psoriasistaan ja sen aiheuttamaa ihottumaa takapuoleensa laitetuilla kortisonipistoksilla.

Tosi-tv-tähti uskoo kortisonipistosten aloittaneen huhut hänen takapuolensa kauneusoperaatioista, sillä toimenpiteen jälkeen Kardashian kuvattiin takapuoli hieman muhkuraisena.

– Otan muutaman vuoden välein kortisonipistoksen, hän selittää ja kertoo käyneensä äskettäin hoidoissa.

Psoriasiksessa iholle ilmestyy kuivaa, kutiavaa, hilseilevää ja punoittavaa ihottumaa. Tauti aiheuttaa myös nivelvaivoja.

Kardashian kertoo oppineensa elämään taudin kanssa, eikä se hänen mukaansa juuri vaikuta hänen elämäänsä. Myös Kardashianin äiti, Kris Jenner, sairastaa tautia.

Kardashian paljastaa myös suunnittelevansa kauneusoperaatiota korjatakseen käsiään. Hän toteaa käsiensä alkavan näyttää vanhoilta ja suunnittelevansa siksi laserhoitoa perheen luottoplastiikkakirurgin luona. Hoidossa käsien iho Kardashianin mukaan kiristyy ja se saa kädet näyttämään nuoremmilta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Leo-Pekka Tähti yllätettiin lentokentällä: ”Harvemmin sitä saa tällaista lentolippua”

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    9. 9

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    10. 10

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää