Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Bull Mentula avautuu virheestä, joka ajoi parisuhteen syvään kriisiin: ”Olin repinyt hänet hajalle”

Kehonrakentaja ja televisiopersoona Jari ”Bull” Mentula myöntää tuhonneensa parisuhteensa muutama vuosi sitten lähes lopullisesti.
Jari ”Bull” Mentulan vuosi huipentui heinäkuun alussa, jolloin Suomen tunnetuin kehonrakentaja avioitui pitkäaikaisen seurustelukumppaninsa Maruzella ”Maru” Vaalikiven kanssa.

Parin rakkaudentäyteistä hääjuhlaa vietettiin pienessä kreikkalaisessa maaseutukylässä Ateenan ulkopuolella. Ilta-Sanomille Mentula kuvasi päivää ”elämänsä onnellisimmaksi”.

Vielä muutama vuosi sitten asiat eivät kuitenkaan olleet yhtä hyvällä mallilla. Mentulan ja Vaalikiven suhde oli ajautunut syvään kriisiin keväällä 2013.

– Ehdimme silloin jo kertaalleen erota, Mentula, 40, paljastaa nyt.

”Se oli täysin omaa tyhmyyttäni”

Terassinkaiteeseen nojaileva Mentula muistelee kolmen vuoden takaisia aikoja mietteliäänä. Hän hakee pitkään oikeita sanoja, soimaa välillä itseään ja kiertelee ja kaartelee asian ympärillä. Mentula puhuu rajojen hakemisesta, epäonnistumisista ja ”omista typeristä hölmöilyistä”.

Varsinkin viimeistä kohtaa hän painottaa useaan otteeseen. Syyllinen tapahtumiin oli hän. Ainoastaan hän.

Mutta sitä, mikä pariskunnan onnen konkreettisesti rikkoi, hän ei tohdi sanoa suoraan.

– Sanotaan nyt vain, että se oli täysin omaa tyhmyyttäni. Jokainen voi päätellä, millä lailla mies voi olla kumppaniaan kohtaan tyhmä, Mentula sanoo lopulta ja katsoo silmiin.

Tämän enempää hän ei halua mennä yksityiskohtiin.

”Tajusin, että olen pilannut juuri sen, mikä on itselleni kaikkein tärkeintä”

Suhdekriisi pani Mentulan henkilökohtaisen elämän myllerrykseen. Hän sanoo – hieman huvittuneisuutta äänessä – että ainoastaan työ ja salitreenaus pitivät hänet pahimpina hetkinä tolpillaan. Ne toivat epäonnistumisen tunteessa piehtaroineen Mentulan elämään onnistumisen kokemuksia ja tarvittavaa rutiinia.

– Tunsin, että pystyin tekemään edes jotain kunnolla.

Tulehtunut tilanne kotona laittoi Mentulan myös tutkiskelemaan sisintään: Minkälainen mies hän lopulta onkaan? Mitä hän elämältään haluaa?

– Sen prosessin aikana tajusin kyllä paljon asioita. Aluksi oli pakko miettiä, mikä minulle itselleni on hyvä. Sillä tavalla ihan helvetin itsekkäästi. Aika nopeasti kuitenkin tajusin, että olen pilannut juuri sen, mikä on itselleni kaikkein tärkeintä. Että juuri tuon ihmisen kanssahan mun on helvetin hyvä olla.

”Olin juuri repinyt hänet henkisesti hajalle”

Mentula ja Vaalikivi lähtivät kasaamaan syvissä vesissä käynyttä parisuhdetta uudelle pohjalle. Työhön käytiin kuitenkin rauhassa, pikkuhiljaa. Molemmat ymmärsivät, että luottamuksen rakentaminen ottaa oman aikansa.

– Pakko nostaa hattua korkealle Marulle, että hän vielä uskoi minuun ja meidän suhteeseen. Olin kuitenkin juuri repinyt hänet henkisesti hajalle. Piti vain jaksaa luottaa siihen, että asiat vielä paranisivat. Eihän siinä ollut mitään muutakaan vaihtoehtoja, Mentula huokaa.

Jari Mentulan Bull’s all out -kirja ilmestyy tänään.

Lue koko haastattelu päivän Ilta-Sanomista täältä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  3. 3

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  4. 4

    Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

  5. 5

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  6. 6

    Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

  7. 7

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  8. 8

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  9. 9

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  10. 10

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  3. 3

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  4. 4

    Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

  5. 5

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  6. Näytä lisää