Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Vesa Keskinen löysi tämän kuvan itsestään 18-vuotiaana – haluaa nyt laihduttaa 30 kiloa vuodessa

– Täytän vuoden kuluttua 50 vuotta ja haluan olla hyvässä kunnossa, rajun kuurin aloittanut Tuurin kyläkauppias Vesa Keskinen sanoi.
Kyläkauppias Vesa Keskinen on ollut Jane-vaimonsa ja ystäväpariskunnan kanssa lomailemassa Kreikassa. Keskinen naureskeli Ilta-Sanomille, että lomallakin on tullut katsottua ruokalautasta.

– Täytän ensi vuoden heinäkuussa 50 vuotta ja haluan olla nuoruuden painossani, hän velmuili ja kertoi, että kesällä 2017 Tuurissa järjestetään suuret syntymäpäiväjuhlat koko kansalle.

Keskinen sanoi saaneensa herätyksen elopainoonsa, kun hän löysi itsestään kauan aikaa sitten otetun valokuvan. Hän kertoi siivonneensa autotalliaan muutama viikko sitten. Eräästä valokuva-albumista hän löysi itsestään 18-vuotiaana uimarannalla ilman paitaa otetun kuvan. Nyt tuo otos on Vesan puhelimen taustakuvana.

– Laihdutus alkoi kolme viikkoa sitten ja treenaan päivittäin. Painoin 49-vuotissynttäreilläni 110,3 kiloa. Kuukaudessa on jo lähtenyt kymmenen kiloa, mikä on enimmäkseen nestettä, hän sanoo.

Tarkoitus on laihduttaa kaikkiaan 30 kiloa.

Nuoruuden valokuvassa Keskinen painaa 82 kiloa. Hän muistelee, että täyttäessään 30 vuotta hän painoi 77,5 kiloa. Silloisissa suurissa juhlissa esiintyi itse Vesa-Matti Loiri.

– Katson, pystynkö moiseen painonpudotukseen. Ryhdyttyäni edellisen kerran laihduttamaan painoin aivan liikaa, peräti 128,8 kiloa. Nyt haluan olla viisikymppisbileissäni sellaisessa kunnossa, että voin kävellä vieraiden joukossa vaikka ilman paitaa, hän velmuilee.

Lue lisää päivän Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    3. 3

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    4. 4

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    5. 5

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    6. 6

      Suomen antidopingpomolta täystyrmäys Venäjän selityksille

    7. 7

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    8. 8

      Naapurien uskomaton riita: Käsi jäi auton oven väliin – mies raahautui 270 metriä pitkin hiekkatietä

    9. 9

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    10. 10

      Kirjaston kirja palautettiin 120 vuotta myöhässä – näin suuri jättisakko lainaajalle olisi kertynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    3. 3

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    4. 4

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    5. 5

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    6. Näytä lisää