Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Tällaiset ihmiset astelevat avioon uudella Ensitreffit alttarilla -kaudella: ”Tulevat varmasti herättämään keskustelua”

Ensitreffit alttarilla
Asiantuntijat paljastavat millaisia persoonia Ensitreffit alttarilla -ohjelman uudella tuotantokaudella nähdään.
Ensitreffit alttarilla –ohjelman kolmas tuotantokausi alkaa syyskuun alussa AVA:lla.

Ohjelmassa kuusi rohkeaa ja heittäytyvää sinkkua antaa kohtalonsa asiantuntijoiden käsiin ja he astelevat naimisiin itselleen entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa.

Asiantuntijana sarjassa nähdään tänä vuonna erityistason seksuaaliterapeutti ja logoterapeutti Elina Tanskanen, psykologi ja kirjailija Tony Dunderfelt sekä Oxfordin yliopiston tutkija ja teologian tohtori Jason Lepojärvi.

Ohjelmassa on nähty useita erilaisia persoonia ja tuleva kausi ei ole siihen poikkeus.

Tänä vuonna satojen hakijoiden joukosta valittuina heittäytyjinä nähdään 27-, 31- ja 34-vuotiaat naiset sekä 30-, 32- ja 30-vuotiaat miehet.

Kaikki heistä ovat asiantuntijoiden mukaan asiassa täysillä mukana olevia ja rohkeita ihmisiä, jotka eivät pelkää näyttää tunteitaan.

– He ovat fiksuja, heillä on elämässään kaikki hyvin ja he ovat aidosti valmiita sitoutumaan, Tanskanen listaa.

– Kyse on kuudesta hyvin nykyaikaisesta ihmisestä, jotka ovat hyvin koulutettuja, omassa ammatissaan päteviä ja ovat maailmaa nähneitä. He ovat hieno kuvaus tästä nykypäivän parisuhteesta. Nyt on todella kysymys kahden itsenäisen ihmisen yhteen tulemisesta, Dunderfelt puolestaan kuvailee.

Dunderfeltin mukaan erityisesti kaikki ohjelmassa nähtävät miehet ovat sellaisia, jotka osaavat ja haluavat puhua tunteistaan.

– He kaatavat todenteolla niitä myyttejä ja raja-aitoja, että suomalaiset miehet eivät puhuisi tunteistaan.

Psykologi lisää, että totta kai myös naiset haluavat ilmaista tunteitaan.

– He (ohjelman naiset) ovat myös hyvin tahdonlujia. He kertovat mitä haluavat, eivätkä ole mitään nyssyköitä, jotka alistuvat miehen tahdon alle.

Tietysti pareissa on myös eroavaisuuksia ja nämä ovatkin niitä asioita, jotka tulevat aiheuttamaan haasteita suhteissa ja käänteitä ohjelmassa. Kaiken kaikkiaan asiantuntijat ovat todella innoissaan pareista ja ylpeitä valinnoistaan.

– Olemme äärimmäisen iloisia ja ylpeitä kaikista pareistamme, sekä yksilöinä että aviopareina, Jason Lepojärvi kertoo videoviestin välityksellä Vancouverista.

– Ohjelmassa tulee tapahtumaan paljon ja yllättäviä käänteitä. Ehdottomasti nähdään todella tunteikasta menoa, Dunderfelt summaa tulevan ohjelman tarjontaa.

– Henkilöt ja parit tulevat varmasti herättämään keskustelua ja tunteita kaikissa katsojissa.

Ensitreffit alttarilla AVAlla 6.9. klo 21 alkaen.

Ota kantaa

Kiinnostavatko Ensitreffit vielä?

Kyllä, ehdottomasti 65% Ei enää 15% En ole koskaan katsonutkaan 20%
Ääniä yhteensä 4850

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    2. 2

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Poliisit pysäyttivät Jorman 11-metrisen Trump-mobiilin Hollywood-tyyliin

    5. 5

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    6. 6

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    7. 7

      Poliisi: Sarjahukuttajasta tulleiden vihjeiden perusteella tehty kaksi kotietsintää – ”Ihmisiä on kummastuttanut...”

    8. 8

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    9. 9

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    10. 10

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    2. 2

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Poliisit pysäyttivät Jorman 11-metrisen Trump-mobiilin Hollywood-tyyliin

    5. 5

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    6. Näytä lisää