Toni, Anton, Antto

Viihde

Valikko

Viihde

Nyt puhuu brittilehdessä kritisoitu Saara Aalto: ”En salaillut taustaani mitenkään”

x factor
Saara Aalto kertoo, että Britannian X Factorissa ollaan täysin tietoisia hänen taustastaan ja urastaan.
Saara Aalto, 29, pääsi eilisessä Britannian X Factor -laulukilpailun jaksossa kevyesti jatkoon, sillä kaikki kolme tuomaria halusivat hänen jatkavan kilpailussa.

Aalto kertoi ohjelmassa kameroille olevansa kokenut esiintyjä. Naisen esitystä on kehuttu vuolaasti brittilehdissä, mutta hän on saanut myös paljon kritiikkiä siitä, että hän on ammattilaulaja eikä tähteydestä haaveileva aloittelija.

– Jälleen yksi X Factor -kokelas on paljastunut menestyneeksi artistiksi, Daily Mail kirjoittaa Aallosta.

– Saara Aalto häikäisi tuomariston uskomattomalla esityksellään Sian Chandelier-kappaleesta. Hän kertoi haaveilleensa X Factoriin osallistumisesta. Nyt on paljastunut, että 29-vuotias Aalto on menestynyt artisti kotimaassaan Suomessa. Hänellä on vakuuttava lista julkaistuja levyjä, tausta tosi-tv-tähtenä ja hän on tehnyt valtavan paljon töitä ääninäyttelijänä, lehti kuvailee suomalaislaulajaa.

Katso alla olevalta videolta Saara Aallon esiintyminen ohjelmassa:

Ilta-Sanomat tavoitti Saara Aallon maanantaina aamupäivällä. Laulajatar kertoo, että ohjelman tuotannossa ollaan täysin tietoisia hänen taustastaan ja urastaan.

– En salaillut taustaani mitenkään. He (tuotannon henkilökunta) ottivat sen enemmänkin positiivisena, että vau ja vähän siistiä. He olivat ihan fiiliksissä siitä, että mä olen tehnyt kaikenlaista, Aalto kertoo.

– En osaa sanoa, kuinka tarkkaan tuomarit olivat tietoisia urastani, mutta kyllä mä kerroin heille siitä siinä tilanteessa aika yleisesti. Mutta tuotantoyhtiö ja kaikki tyypit siellä tiesivät mun taustat. Siitä, tiesivätkö tuomarit, mä en tiedä, Aalto toteaa.

Laulaja huomauttaa, että tällaisissa kisoissa on aina mukana ihmisiä, jotka ovat kokeneempia artisteja kuin toiset.

– En pysty ottamaan sitä mitenkään negatiivisesti, koska siellä on aina ollut mukana ihmisiä, jotka ovat tehneet jo uraa vähän pienemmin.

– Ei mun mielestä loppupeleissä voi hirveästi verrata sitä, että jos mä olen Suomessa tehnyt uraa. On se kuitenkin vähän eri asia kuin maailmalla tehty ura.

Aalto kertoo, että ainoa kielletty asia on, ettei laulajalla saa olla sopimusta minkään suuren levy-yhtiön kanssa.

– Mulla ei ole sellaista ikinä ollutkaan, olen aina itse tehnyt kaikki. Oon niin sanotusti independent-artisti, ja silloin on ihan ok olla mukana.

Aalto kertoo, että jatkoon pääsy oli hänelle unelmien täyttymys ja hän on kisassa mukana todella hyvällä fiiliksellä.

– Se oli ihanaa, miten mut esiteltiin ohjelmassa ja se kokonaisfiilis oli ihana. Olen tosi iloinen ja ihmiset ovat tykänneet (esiintymisestä ohjelmassa) kovasti. Olen tosi tyytyväinen ja onnellinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    4. 4

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    7. 7

      Helsingin Tapaninvainiossa suuri tulipalo – pelastuslaitos julkaisi paljonpuhuvan kuvan liekkimerestä

    8. 8

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    9. 9

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    10. 10

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    10. 10

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    4. 4

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. Näytä lisää