Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Jere Karalahden elatusapukiista ratkesi – oikeus hylkäsi 1245 euron kuukausivaatimuksen

Helsingin käräjäoikeus antoi tuomionsa Jere Karalahden ja Oksana Chaikon elatusapukiistassa.
Helsingin käräjäoikeus on tehnyt päätöksen, jonka mukaan jääkiekkoilija Jere Karalahden on maksettava elatusapua 200 euroa kuussa hänen ja Oksana Chaikon yhteiselle Stella-tyttärelle.

Käräjäoikeuden tuomiopöytäkirjoista ilmenee, että Karalahden ja Oksana Chaikon näkemykset Stella-tyttärelle maksettavasta elatusavusta erosivat toisistaan melkoisesti.

Oksana Chaiko vaati Stella-tyttären huoltajana, että Jere Karalahti velvoitetaan suorittamaan hänelle elatusapua 500 euroa kuukaudessa 1.6.2015–31.8.2016 väliseltä ajalta ja syyskuun alusta lähtien 1 245 euroa kuukaudessa.

Jere Karalahti puolestaan vaati, että Stella Karalahdelle maksettavan elatusavun määräksi vahvistetaan 200 euroa kuukaudessa, selviää Helsingin käräjäoikeuden antamasta tuomiosta.

Helsingin käräjäoikeus käsitteli elatuksen tarvetta yleisten kustannusten ja erityisten kustannusten osalta.

Chaiko vaati elatusapua 500 euroa kuukaudessa ajalta ennen 1.9.2016. jo toteutuneiden kulujen perusteella.

Käräjäoikeus ei Chaikon tulotason huomioon ottaen kuitenkaan pitänyt uskottavana, että todelliset kustannukset Stellan elatuksesta olisivat olleet 1.6.2015–31.8.2016 välisellä ajalla niin korkeat, että elatusavun määräksi olisi vahvistettava enemmän kuin 200 euroa.

Ensi syyskuusta alkavaa ajanjaksoa käsitellessään käräjäoikeus piti myönnettyä 200 euroa riittävänä kuukausittaisena elatusapuna.

Oikeus velvoitti Jere Karalahden maksamaan lapselleen Stella Karalahdelle elatusapua 200 euroa kuukaudessa 1.6.2015 lukien kuukausittain etukäteen kunnes lapsi täyttää 18 vuotta tai asiassa toisin sovitaan tai määrätään. Jo erääntyneet erät ex-kiekkoilijan on maksettava heti.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    4. 4

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    5. 5

      Uutissuomalainen: Sakkolaki hämmentää, moni sanoo poliisille ”kyllä” ja menettää valitusoikeutensa – valituksia sataa käräjäoikeuksiin

    6. 6

      Helena Ahti-Hallberg puolustaa julmaa ulkonäkökritiikkiä saanutta Hanna Sumaria – viesti yli 50-vuotiaille: Älkää verhotko vartaloanne!

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    9. 9

      Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu – YK luokitellut joukkotuhoaseeksi

    10. 10

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    9. 9

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    10. 10

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    4. 4

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    5. 5

      Uutissuomalainen: Sakkolaki hämmentää, moni sanoo poliisille ”kyllä” ja menettää valitusoikeutensa – valituksia sataa käräjäoikeuksiin

    6. Näytä lisää