Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Lauantaina tulee 17 elokuvaa – katso ainakin lasten kanssa sydämellinen Ella ja kaverit -leffa!

Elokuvat
Ilta-Sanomien TV-lehden elokuvakriitikot arvioivat kaikki lauantain elokuvat.
Timo Parvelan vuonna 2008 julkaistuun Ella ja Äf Yksi -kirjaan perustuva lastenseikkailu Ella ja kaverit (2012) kritisoi nokkelasti rahan ylivaltaa ja vallan väärinkäyttöä. Kun aikuiset uhkaavat jyrätä kyläkoulun, tokaluokkalainen Ella (sädehtivä Freja Teijonsalo) nousee vastarintaan.

Parvela on itsekin työskennellyt luokanopettajana, joten ei ihme, että hänen koulumaailmaan sijoittuvat nokkelat ja hauskat Ella-kirjansa nousivat suursuosioon. Ohjaaja Taneli Mustosen esikoiselokuva on hyväntuulinen joskin hieman rönsyilevä.

Päivän kaikkien elokuvien arviot:

Delgo (2008)

Fox klo 11.15

Fantasia-animaatio, IS-arvio 2,5/5

Amerikkalainen animaatioseikkailu ei juuri vakuuta. Fantasiamaailmaan sijoittuvassa tarinassa ihmisen kaltaiset oliot ottavat sotaisissa merkeissä mittaa toisistaan. Niminäyttelijöitä (mm. Anne Bancroft) vilisevästä ääniraidastaan huolimatta seikkailu etenee takkuisesti. (94) TK


Star Wreck VI: In The Pirkinning (2005)

TV2 klo 12.20

Tieteisparodia, IS-arvio 3/5

Iron Sky (2012) -miesten Timo Vuorensolan ja Samuli Torssosen olohuoneen nurkassa nollabudjetilla työstämä esikoispitkä elokuva on hilpeä Star Trek -parodia. Alun kökköjen tamperelaisvitsien jälkeen avaruusooppera pääsee kunnolla vauhtiin ja erikoisefektit pelittävät vähintäänkin yhtä komeasti kuin esikuvana olleessa tv-sarjassa. (103) TK

Ella ja kaverit (2012)

MTV3 klo 14.30

Lastenseikkailu, IS-arvio 3/5

Timo Parvelan kirjaan perustuva seikkailu kritisoi nokkelasti rahan ylivaltaa ja vallan väärinkäyttöä. Kun aikuiset uhkaavat jyrätä kyläkoulun, Ella (sädehtivä Freja Teijonsalo) nousee vastarintaan. Ohjaaja Taneli Mustosen hyväntuulisen esikoiselokuvan menoa jarruttavat vain turhat rönsyt, jotka tekevät elokuvan rytmistä huomattavan epätasaisen. (81) TT


L.A. Story (1991)

Kutonen klo 18.00

Romanttinen komedia, IS-arvio 3,5/5

Mick Jacksonin ohjaamassa romanttisen komedian muotovaliossa Steve Martin onnistuu pitämään pahimmat maneerinsa kurissa näytellessään Los Angelesissa asuvaa, televisiosta tuttua säämiestä. Keski-ikäinen mies palloilee kahden naisen (Victoria Tennant ja Sarah Jessica Parker) välillä. Kolmiodraamasta kehkeytyy mainiosti sanaileva keitos. (95) TK

Painajainen perheessä (2004)

Nelonen klo 21.00

Komedia, IS-arvio 2/5

Perhe on painajainen -leffan jatko-osa tuo yhteen Ben Stillerin ja Teri Polon näyttelemän pariskunnan vanhemmat. Sulhasen hulvattomia hippivanhempia esittävät Dustin Hoffman ja Barbra Streisand ja morsiamen CIA-faijaa Robert De Niro. Myötähäpeällä pelaava komedia ei naurata kuoliaaksi, mutta tarjoaa kohtuuvelmua tilannekomiikkaa. (111) TK

Crash (2004)

Sub klo 21.00

Rikosdraama, IS-arvio 4/5

Million Dollar Babyn (2004) käsikirjoittaja Paul Haggis yllätti vuoden 2006 Oscar-jaoissa viemällä parhaan elokuvan palkinnon suosikkien edestä esikoisleffallaan Crash. Monikulttuurisen Los Angelesin ennakkoluulojen ja pelkojen mosaiikki toimii, vaikka henkilöitä ja episodeja riittää. (108) TM

Medusan isku (2004)

TV5 klo 21.00 & 2.15

Trilleri, IS-arvio 3/5

Muistinsa menettänyt CIA:n palkkamurhaaja Jason Bourne (Matt Damon) lavastetaan syylliseksi murhaan. Paul Greengrass ohjasi Robert Ludlumin vakoojaromaaneihin perustuvaan leffasarjaan toisen osan, jossa riittää vauhtia. (K12)


Kreikkalainen naimakauppa (2002)

Ava klo 21.00

Romanttinen komedia, IS-arvio 3/5

Kreikkalaistaustaisen Nia Vardaloksen näytelmästä valkokankaalle singahtanut tarina kertoo romanttisesti kulttuurieroista. Hilpeähenkisessä tarinassa Vardalos näyttelee tarjoilija Toulaa, jonka kreikkalainen isä ei hyväksy unelmien prinssiä. (88) TK

Koira haudattuna (2006)

Hero klo 21.00

Draamakomedia, IS-arvio 1,5/5

Seksiä koiran kanssa? Rikkooko se parisuhteen? Poliisiopisto-komedioista tutun Bobcat Goldthwaitin kömpelösti ohjaamassa draamakomediassa Melinda Page Hamiltonin näyttelemä nainen kertoo miesystävälleen nuoruutensa koiraleikeistä ja aiheuttaa pienimuotoisen parisuhdekaaoksen. (85) TK

Larry Crowne – Uusi mahdollisuus (2011)

Fox klo 21.10

Romanttinen komedia, IS-arvio 1,5/5

Julia Roberts ja Tom Hanks näyttelevät tahmeasti synkkaavaa romanttista paria. Hanksin jokamieshahmo Larry Crowne aloittaa potkujen jälkeen uuden elämän puhetaidon opettajan vastahakoisissa hoivissa. Hanksin toisen teatterielokuvan ohjaus sortuu kesysti samaan miellyttämisen haluun, mistä kärsi jo sympaattinen debyytti, musiikkielokuva That Thing You Do!. (95) TM



Kerron sinulle kaiken (2013)

TV2 klo 22.15

Parisuhdedraama, IS-arvio 3,5/5

Simo Halisen kypsä, ajatuksella ohjaama ja käsikirjoittama, paljon palkintoja saanut kotimainen draama käsittelee hienosti aihetta, josta ei juuri puhuta. Järisyttävän hyvää työtä tekevä Leea Klemola on juuri sukupuolensa korjannut nainen, joka rakastuu naimisissa olevaan tavismieheen (Peter Franzén). (90) TK

Unelmien opettaja (2010)

Hero klo 22.40

Jännitys, IS-arvio 1,5/5

Amerikkalaisessa epäuskottavia käänteitä tarjoavassa tv-leffassa opiskelija (Megan Park) yrittää vampata uuden opettajansa (David Charvet) ja on valmis tekemään mitä vain päästäkseen tavoitteeseensa. Mitään uutta ei tähän moneen kertaan kerrottuun tarinaan ole tarjolla. (93) TK

Johan Falk 16 – Teljetty (2015)

MTV3 klo 22.45

Dekkari, IS-arvio 2,5/5

Uunituoreiden Falkien toiseksi viimeisessä osassa lopun ajat lähenevät vääjäämättömästi. Konnilla heiluu häkki mutta poliisien oma pesäkin on likainen, ja kun Falkin työtoveri Patrik (Mikael Tornving) murhataan, on tullut tilinteon hetki. (99) TK

Hercule Poirot: Lentävä kuolema (1992)

TV1 klo 22.50

Dekkari, IS-arvio 2/5

Hercule Poirot -sarjan tyylikkäästi kuvatussa kolmannessa elokuvassa mestarietsivä (David Suchet) lomailee ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Pariisissa. Tenniksen, samppanjan sekä Salvador Dalín töiden näyttelyn jälkeen Poirot lähtee kotimatkalle Lontooseen, mutta lennon aikana yksi matkustajista murhataan. Mukavan verkkaisesti etenevässä, hyvin juonitussa tarinassa riittää näppärästi säännösteltyjä yllätyksiä. (102) TK


Freedomland (2006)

Kutonen klo 23.00

Rikostrilleri, IS-arvio 2,5/5

Julianne Moore käy ylikierroksilla äitinä, mutta Samuel L. Jackson pitää jeparin roolinsa paremmin koossa jännitysdraamassa, joka on epävireinen ja epätasainen. Pikkupojan outo katoaminen nostattaa rodullisia jännitteitä Richard Pricen oman romaaninsa pohjalta kirjoittamassa tarinassa, joka jää hyvistä aineksista huolimatta raakileeksi. (108) TK


Mr. Wonderful – elämäni mies (1993)

Nelonen klo 1.50

Draamakomedia, IS-arvio 3/5

Anthony Minghellan kivasti kuplivassa romanttisessa elokuvassa ollaan tavallisten duunareiden New Yorkissa. Matt Dillon näyttelee sähkömiestä, joka yrittää löytää entiselle vaimolleen (Annabella Sciorra) uuden miehen päästäkseen elatusmaksuista. Vanha suola taitaa janottaa tässä parisuhdepallottelussa, jossa nähdään myös Mary-Louise Parker, William Hurt ja pikkuosassa vilahtava James Gandolfini. (95) TK

To Love and Die (2008)

TV5 klo 4.05

Komedia, IS-arvio 1,5/5

Sujuvasti toteutetussa amerikkalaisessa tv-elokuvassa tv-sarjoista Teho-osasto ja Girls tuttu Shiri Appleby näyttelee ylipirteästi sitoutumiskammoista naista, joka kohtaa isänsä ensi kertaa aikuisena. Komedian vitsi rakentuu sille, että isä (Tim Matheson) sattuu olemaan ammattitappaja, ja tytär alkaa tuntea vetoa samaan ammattiin. Romanttistakin paripeliä tarjoava elokuva jumittuu yhden idean ympärille. (77) TK

Uusinnat edellispäiviltä:

Maailmojen sota, Nelonen klo 23.25, tieteisseikkailu, IS-arvio 3/5

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

    9. 9

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    10. 10

      Autovarkailla käytössä uusi ”mysteerilaite” – iskevät autoihin, jotka käynnistetään ilman avainta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. Näytä lisää