Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Kaija Koo avautuu sairastumisestaan Eeva-lehdessä: Ei pystynyt vuosiin lähtemään kotoaan

eeva-lehti
Laulaja kertoo Eeva-lehden haastattelussa sairastuneensa alle kolmekymppisenä erittäin voimakkaisiin fobioihin.
Suomen menestyneimpiin laulajiin kuuluva Kaija Koo puhuu uusimmassa Eeva-lehdessä rankoista nuoruusvuosistaan. Lehdessä kerrotaan, että alle kolmekymppisenä vahvat pelkotilat valtasivat Kaija Koon mielen niin, ettei hän pystynyt lähtemään kotoaan vuosiin.

– Sairastuin 25-vuotiaana erittäin voimakkaisiin fobioihin. Pelkäsin sosiaalisia tilanteita vuosikaudet. Hautauduin kotiin, en liikkunut missään, laulaja kertoo.

Lehdessä kerrotaan, että jopa puhelimen pirahdus sai Kaijan tuolloin kylpemään hiessä. Nuori artisti kuvitteli joutuvansa eläkkeelle alle kolmekymppisenä, ja uskoi istuvansa loppuelämänsä kotona pelkäämässä.

– Vieläkään en tiedä, mistä ne pelot tulivat ja minne ne lopulta menivät. Mutta aivan kamalaa aikaa se oli, Kaija Koo muistelee Eeva-lehdessä.

Lehden mukaan laulajan parantumista pidettiin ihmeenä.

– Olen erittäin sisukas. Tämä piirre on minussa vanhemmiten vain korostunut. En anna periksi, laulaja sanoo lehdelle.
  • Videolla Kaija Koo paljastaa Radio Suomipopin haastattelussa, millainen oli nuorena.
Viime aikoina liikkumisvaikeuksista kärsivä Kaija Koo on esiintynyt keikoillaan kävelykepin kanssa. Laulaja on puhunut keikkayleisölle avoimesti kävelykepin käytöstä ja esitellyt yleisölle monia erilaisia kävelykeppejään. Artisti kommentoi kävelykeppejään ja tuttavaltaan saama palautetta muun muassa Kotkan Meripäivillä viime kesänä.

– Yksi tuttuni sanoi, ettet voi mennä lavalle kepin kanssa. Suutuin siitä ja otin niitä seuraavalle keikalle montakin mukaan! Halusin näyttää, että kyllä he hyväksyvät minut kepinkin kanssa.

Eeva-lehden haastattelussa kerrotaan, että Kaija Koon toimintasuunnitelmaan kuuluu se, että ensi vuonna hän ei enää tarvitse kävelykeppejä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    6. 6

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    7. 7

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    8. 8

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    9. 9

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    10. 10

      NBC: USA:n ulkoministeriksi öljy-yhtiö Exxon Mobilin toimitusjohtaja Rex Tillerson

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    6. Näytä lisää