Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Miss Suomi Bea Toivonen erosi muusikkomiehestään – muutti takaisin Suomeen: ”Ajoitus ei ollut oikea”

Ero
– Mietimme Jessen kanssa jonkin aikaa, jatkammeko suhdettamme. Tulimme siihen päätökseen, että eroamme. Olemme edelleen kuitenkin hyviä ystäviä, vuoden 2014 Miss Suomi Bea Toivonen sanoo.
Miss Suomi 2014, Bea Toivonen, 23, on muuttanut takaisin Suomeen. Missikaunottaren erosta kertoi ensimmäisenä Seiska-lehti.

Puolitoista vuotta sitten Bea rakastui brittiläiseen muusikkoon Jesse Smithiin, 26, ja rakkaus roihusi niin, että Bea muutti Jessen perässä Lontooseen. Bea sai myös töitä miljoonakaupungista ja alussa kaikki tuntui hyvältä.

Jessen muusikon ammatti vei häntä ympäri Englantia sekä Eurooppaa ja Bea oli aika paljon yksin. Nyt Bea sanoo, että he taisivat sittenkin edetä suhteessaan liian nopeasti.

– Eroon ei ole mitään erityistä syytä, mutta tulimme Jessen kanssa siihen lopputulokseen, että taisimme edetä asioissa liian nopeasti. Kemiamme kohtasivat, mutta ajoitus ei olla oikea, Bea Toivonen sanoo Ilta-Sanomille.

Kaunotar muutti takaisin Suomeen kaksi viikkoa sitten.

– Mietimme Jessen kanssa jonkin aikaa, jatkammeko suhdettamme. Keskustelimme asioista ja tulimme siihen tulokseen, että annamme toisillemme nyt mahdollisuuden luoda omaa uraamme. Jesse tarvitsee paljon aikaa musiikkinsa ja bändinsä kanssa, Bea kertoo.

Bea ja Jesse ehtivät olla yhdessä runsaan vuoden. Nyt Bea sanoo, että oikeastaan hän otti esiin asian suhteen jatkamisesta. Bea kertoi Jesselle tarvitsevansa nyt hieman omaa aikaa.

– Minulla oli koti-ikävä, eikä Lontoo kolahtanut. Ihmisvilinä on niin valtaisa, että tunsin ajoittain jopa ahdistusta. Asuminen Lontoossa ei ollut minulle kaikkein helpoin juttu. En tuntenut oloani yksinäiseksi ja sain kavereitakin, mutta perhe ja todelliset ystävät veivät voiton, Bea kertoo.

Bea ei koskaan luopunut omasta asunnostaan Suomessa ja hän muuttikin nyt siihen takaisin. Nyt kaunotar haluaa jatkaa kotimaassa töitä meikkaajana ja kampaajana.

– En harmittele mitään. Kaikella on tarkoituksensa ja minulla oli aivan upea vuosi Lontoossa ja Jesse on hieno ihminen. Meille nyt kävi näin ja jatkamme elämäämme eteenpäin ystävinä, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      IS seuraa: Poliisin tiedotustilaisuus Imatran kolmoismurhasta – seuraa suoraa lähetystä alkaen kello 14.00

    5. 5

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Hurja nousu – Matti Heikkinen taisteli palkintopallille!

    8. 8

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    9. 9

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      IS seuraa: Poliisin tiedotustilaisuus Imatran kolmoismurhasta – seuraa suoraa lähetystä alkaen kello 14.00

    5. 5

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    6. Näytä lisää