Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

JVG:n lapsuuskuvat julki – hurmureita jo pikkupoikina: ”Yhtä räkiksiä me edelleen ollaan”

katso kuvat!
Tänään julkaistu elämäkertakirja kurkistaa räppäreiden elämään lapsuudesta nykypäivään. Ilta-Sanomat julkaisi sivuillaan valokuvia kaksikon lapsuudesta.
Jääkiekon maailmanmestaruuden kultajuhlat vuonna 2011. Se on yksimielisesti JVG:n, eli VilleGallen ja Jaren, uran kohokohtia. Tuolloin räppärit esiintyivät lähes sadalletuhannelle suomalaiselle Helsingin kauppatorilla ja juhlivat maailmanmestaruutta yhdessä jääkiekkoilijoiden kanssa aamun tunneille saakka. Uran huippuhetkestä alkaa myös yhtyeestä tänään julkaistu Laura Frimanin kirjoittama JVG Etenee -kirja.

– Kultajuhlat tulevat varmasti olemaan juttu, jonka koko Suomi muistaa ikuisesti. Ei meidän osalta, vaan koko juhlan osalta. On siistiä, että olemme saaneet olla messissä, Jare sanoo Helsingissä sijaitsevan Siltala-kustantamon sohvalla. Vieressä istuva VilleGalle nyökyttelee kollegansa sanoille.
  • Videolla JVG täydentää lauseita toisistaan.
Uutuuskirja kertoo JVG:n tarinan aina kaksikon lapsuusvuosista viime kesän festarikeikkoihin. Sekä kirjan kirjoittanut Friman että Jare ja VilleGalle olivat yhtä mieltä siitä, että kirjassa tapahtumat kerrotaan rehdisti ja säästelemättä. Niinpä teoksessa puidaan molempien lapsuusvuosien kipukohtia, suhde-elämää sekä yhteisiä keikkakohelluksia.

– Turha lähteä värityskirjoja tekemään. Kerrotaan asiat, miten ne on ja that’s it. Elämämme on ollut aika julkista, miksi emme itse kertoisi suoraan ihmisille, miten asiamme ovat, VilleGalle sanoo ja jatkaa.

– Aika selkeää hommaa. Hauska juttu, miten tämä on alkanut: kaksi jäbää on laittanut nettiin videoita. Tämä on nuorillekin hyvä tarina siitä, että jos tekee vaan omaa juttuaan,voi päästä pitkällekin.

Vaikka kirjassa kerrotaan siitä, kuinka VilleGalle löytää itselleen naisseuralaisen aamun pikkutunteina hampurilaisravintolan jonosta ja siitä, kuinka Jare harrastaa keikan jälkeen seksiä baarin vessassa juuri tapaamansa tytön kanssa, kiistää kaksikko keikkaelämänsä olleen hurjaa bilettämistä ja naisten kaatamista.

– Meillä on aika hätäistä ja hiljaista. Jengi voisi luulla, että olisi kovempaa meininkiä sillä saralla, mutta ei meidän bäkkärillä, Jare toteaa.

Itse asiassa keikkasääntöihin kuuluu: Ei mimmejä bäkkärille. Saman havainnon teki myös Laura Friman, joka sai kirjanteon takia poikkeusluvan.

– Emme ole lähteneet musaa tekemään täysin sen takia, että saisimme mimmejä kaadettua, ehkä meillä on vähän eri motivaatiot, VilleGalle kuittaa.

Jare ja VilleGalle kokevat olevansa pohjimmiltaan ne samat Jare ja VilleGalle, jotka aloittivat räppäämisen omaksi ilokseen ja räppäsivät ensimmäiset yhteiset riiminsä humalassa juhannussaunan lauteilla reilu kuusi vuotta sitten.

– Totta kai sitä haluaisi uskoa, että olemme aika samanlaisia tyyppejä. Tietenkin olemme muuttuneet tänä aikana, olemme kasvaneet pojista miehiksi pikkuhiljaa. Yhtä räkiksiä me kai edelleen ollaan, Jare sanoo.

VilleGalle on samoilla linjoilla.

– Ehkä olemme vähän kiireisimpiä nyt. Muutoin olen yhtä puupää ja adhd kuin ennenkin. Höyryän ihan samalla tavalla kuin ennenkin, VilleGalle kertoo.

Haastattelussa kohteliaan rauhallisesti käyttäytyvä VilleGalle onkin kirjan mukaan toisinaan melkoinen höyrypää, joka suhtautuu asioihin mustavalkoisesti. Jare puolestaan on kaksikon rauhallisempi osapuoli, joka on tottunut sovittelijan rooliin. Erilaisista luonteenpiirteistä huolimatta ystävykset eivät ole koskaan riidelleet keskenään, vaikka ovat viettäneet lähes kaikki lomatkin yhdessä. Pisin aika erossa viiden vuoden aikana on kaksi viikkoa VilleGallen Thaimaan-reissun vuoksi.

– Olemme joukkuepelaajia. Tiedämme, ettei joukkue toimi, jos riitelemme. Matkassamme on porukkaa enemmän mukana ja olemme voineet purkaa aggrea muihinkin kuin toisiimme. Tämä on niin hauskaa puuhaa, että mitäs tässä nyt jaksaa hammasta vääntäen, VilleGalle toteaa.

– En tiedä kannattaako sitä ylipäätään ikinä riidellä. Hommat ovat sujuneet ja molemmat tiedostavat, että menemme joukkueena, Jare sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    3. 3

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    8. 8

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    9. 9

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    10. 10

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    3. 3

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. Näytä lisää