Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Jeremy Clarkson räjäytti liki 5 miljoonan euron maatalonsa – naapurit järkyttyivät syvästi: ”Tyypillistä Clarksonia”

suosikkijuontaja
Jeremy Clarkson hävitti maatilansa tehdäkseen tilaa uudelle kartanolleen.
Suosikkijuontaja Jeremy Clarkson herätti paljon huomiota Chipping Nortonissa, Oxfordshiressä, jossa hän purki vanhan maatalonsa, kertoo The Daily Mail.

Lehden mukaan entinen Top Gear -juontaja oli saanut heinäkuussa luvan purkaa maatilan ja nyt Clarksonin kerrotaan ryhtyneen tuumasta toimeen.

Daily Mailin mukaan Clarkson ei kuitenkaan tyytynyt palkkaamaan työmiehiä purkamaan taloa: Clarkson päätti räjäyttää sen.

Lehti kertoo Chipping Nortonin asukkaiden säikähtäneen pahanpäiväisesti Clarksonin tiluksilla kuulunutta valtavaa pamausta.

Naapurit kertovat lehdelle kylän hiljentyneen keskiviikkona hautajaisiin Clarksonin tuhotessa taloaan. Kyläläisten mukaan talon tuhoaminen liittyy luultavasti Clarksonin puuhailemaan uuteen tv-sarjaan, sillä hänellä oli mukanaan kuvausryhmä.

Jos kuva ei näy selaimellasi, niin katso se tästä.

Daily Mail kertoo entisen noin viiden miljoonan euron arvoisen maatalon tilalle kohoavan hulppean kartanon, jossa on oma elokuvateatteri, viisi kylpyhuonetta ja autotalli, johon mahtuu viisi autoa.

– Tyypillistä Clarksonia. Ennen paikalla seisoi iso maatalo, nyt paikalla on hyvin vähän nähtävää, Clarksonin naapuri puhisee Daily Mailin haastattelussa.

Eräs toinen naapuri sanoo nähneensä räjähdyksen.

– Näin vain harmaan savupilven kohoavan aina räjäytyksen yhteydessä. Räjähdykset kestivät noin tunnin ajan. Hautajaiset olivat käynnissä Clarksonin räjäytellessä, naapuro harmittelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    2. 2

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    3. 3

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    8. 8

      Robin sai isältään upouuden mopoauton – synttäriyllätys tuntui pahalta

    9. 9

      Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    2. 2

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    3. 3

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    6. Näytä lisää