Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Uutisankkurilta raju avautuminen alkoholismista: muisti pois 13 tuntia, ventovieras pelasti hengen

ABC-kanavan uutisankkuri avautuu alkoholismistaan uudessa kirjassaan.
Elämä ei aina ole niin ruusuista kuin miltä se saattaa päälle päin näyttää.

Yksi tuore todiste tästä on ABC-kanavan uutisankkuri Elizabeth Vargas. Nainen paljastaa tuoreessa kirjassaan Between Breaths: A Memoir of Panic and Addiction, kuinka hän taisteli alkoholismia vastaan.

54-vuotias uutisankkuri kertoo kirjassa, että hän alkoi juoda vuonna 2006 toisen poikansa syntymän jälkeen. Kaikki alkoi viattomista baarikäynneistä työpäivien jälkeen ja pikkuhiljaa hän alkoi juoda myös kotona. Ulkomaille suunnatuilla työmatkoilla hän kertoo olleensa kokoajan humalassa.

Pahin tapaus sattui vuonna 2012 ja siitä ovat uutisoineet muun muassa Daily Mail- ja People-lehdet. Vargas oli käynyt ennen työpäiväänsä ostamassa viinipullon ja piilottanut sen käsilaukkuunsa. Samalla minuutilla, kun työpäivä oli päättynyt, nainen oli kiiruhtanut täyttämään vesilasinsa valkoviinillä ja kumonnut niitä yksi toisena perään. Seuraava asia mitä hän muistaa, tapahtui vasta 13 tuntia myöhemmin, kun hän heräsi sairaalasta.

Tässä välissä oli tapahtunut kuitenkin paljon ja Vargasin hengenlähtö oli ollut lähellä. Nainen oli ollut puistossa ja kaksi ”pelottavan näköistä miestä” oli alkanut piirittää häntä. Ventovieras ohikulkija oli nähnyt tilanteen, ottanut Vargasin autonsa kyytiin ja kuljettanut kahden lapsen äidin hänen kotiovelleen.

Vargasin mies Marc Cohn oli tullut ovelle ja soittanut tajuttomalle vaimolleen ambulanssin. Sairaalassa oli kerrottu, että Vargasin veren alkoholipitoisuus oli niin korkea, että hän oli selvinnyt vain täpärästi hengissä.

– Minulle ei ollut ikinä ennen käynyt niin. Se oli kauheaa. Olisin voinut kuolla, Vargas kertoo kokemuksistaan People-lehdelle.

Nyt Vargas on ollut kaksi vuotta selvänä ja julkaisi kirjan kokemuksistaan.

– Riippuvuus on toivoton, pimeä paikka, nainen kertoo.

– Toivon, että minun tarinani voi auttaa jotain muuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    2. 2

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    3. 3

      IS Lontoossa: Saara Aallon X Factor -taival huipentuu spektaakkelimaiseen finaaliin! Seuraa hetki hetkeltä

    4. 4

      Istanbulin keskustassa räjähdys

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Hanskat putosivat Isomäessä – Ässien ja Lukon taistelu sai kiihkeän lopun

    8. 8

      Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

    9. 9

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    10. 10

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    2. 2

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    3. 3

      IS Lontoossa: Saara Aallon X Factor -taival huipentuu spektaakkelimaiseen finaaliin! Seuraa hetki hetkeltä

    4. 4

      Istanbulin keskustassa räjähdys

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. Näytä lisää