Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Barbie Girl -hitin laulaja Lene suuteli Kimi Räikköstä Kööpenhaminassa – julkaisi yhteiskuvan: ”Road trip Kimin kanssa”

Pusukuva
Ysärin suosikkibändin laulaja pääsi tapaamaan idoliaan Kimiä Tanskassa.
Harva suomalainenkaan onnistui välttymään vuonna 1997 tanskalaisen eurodance-yhtyeen Aquan Barbie Girl -hitiltä.

Aqua oli 90-luvulla pohjoismaisen popin kenties suurin vientibändi. Yhtyeen levyjä on myyty kaikkiaan 30 miljoonaa kappaletta. Aqua ilmoitti vuonna 2001 jäävänsä tauolle, mutta teki paluun vuonna 2009.

Yhtyeen keulakuva on norjalainen Lene Nyström, ja hänen lisäkseen siihen kuuluivat 90-luvulla tanskalaiset Rene Dif, Søren Rasted ja Claus Norreen.

42-vuotias Nyström on naimisissa Søren Rastedin kanssa, mutta tuoreimmassa Instagram-kuvassaan hän antaa näyttävän pusun jollekin ihan toiselle – nimittäin suomalaiselle F1-kuskille Kimi Räikköselle.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kuva on otettu Kööpenhaminassa, ja Räikkösen faniksi tunnustautuva Lene on nähtävästi päässyt myös Kimin kanssa ajelulle, sillä hän on julkaissut Instagram-tilillään kuvan ja videon myös Räikkösen Ferrarin kyydistä.

Myös tanskalainen Ekstrabladet-lehti kertoo pusukuvasta.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Road trip Kimi Räikkösen kanssa, Lene hehkuttaa toisen kuvan yhteydessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

    5. 5

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      EK15: Ford-kuskille aikasakko – Latvala nousi jo toiseksi!

    8. 8

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    9. 9

      Tämä on Suomen kauhuskenaario: Voiko sähkö loppua talven kysyntähuipussa?

    10. 10

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär, 17, muutti tyyliään täysin – muuntautui blondiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    10. 10

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

    5. 5

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    6. Näytä lisää