Senja

Viihde

Valikko

Viihde

Pekka Valkeejärvi oli vähäeleisyyden mestari – tiukka linja julkisuudesta: ei poseerannut koskaan Ursula-vaimon kanssa yhteiskuvissa

suru-uutinen
Eilen vakavaan sairauteen kuollut Pekka Valkeejärvi, 58, loisti näyttelijänä, mutta itsestään hän ei halunnut puhua. Karismaattinen mies teki monia merkittäviä rooleja.

KUN Pekka Valkeejärvi astui Kom-teatterin näyttämölle, saattoi olla varma, että mies tekee onnistuneen roolin.

Näyttelijänä hän oli karismaattinen ja valovoimainen, mutta itsestään hän ei kertonut julkisesti juuri mitään.

Monissa teatteri- ja elokuvarooleissaan Valkeejärvi oli vähäeleisyyden mestari, joka saattoi pelkällä kulmakarvan nostamisella kertoa paljon. Mutta kyllä hänestä irtosi revittelyäkin, jos se oli perusteltua.

ON MAHDOTONTA alkaa arvioida Pekka Valkeejärven todellista minää. Eikä sitä pidä edes yrittää. Hän ei päästänyt helpolla ketään nahkansa alle. Tuntui kuin hän olisi sanonut: olen sellainen kuin olen, mitä tässä itseään selittelemään.

Pekka Valkeejärvi oli mies, joka ei harrastanut smalltalkia, eikä vaatteilla koreillut. On liki mahdotonta kuvitella hänet seurapiiritilaisuuksiin kuohuviinilasi kädessä.

Mutta hämyiseen kulmakuppilaan hänet saattoi hyvinkin kuvitella.

MIKÄÄN takarivin taavi Valkeejärvi tuskin oli missään tilanteessa, mutta eipä hän myöskään etsinyt huomiota.

Enemmän hän vaikutti elämän ja ihmisten tarkkailijalta. Ehkä juuri siksi hän oli niin jumalattoman hyvä näyttelijä.

Valkeejärvi ei ollut mitäänsanomaton ulkoiselta olemukseltaankin. Komeassa ja raamikkaassa näyttelijässä oli tiettyä supisuomalaista jäyhyyttä, mikä ei tarkoita tunteettomuutta.

Ei pidä heittää tietämättömänä arvioita, mutta sallittakoot yksi: jäyhän ulkokuoren alla oli todennäköisesti lempeä mies – kenties hyvinkin tunteellinen.

VALKEEJÄRVEN pitkäaikainen puoliso oli näyttelijä Ursula Salo, mutta yhteiskuvissa pari ei tiettävästi esiintynyt koskaan.

Teatterikoulun Valkeejärvi kävi äskettäin menehtyneen Jouko Turkan oppilaana. Valkeejärvelle sopivat luultavasti mainiosti Turkan ajatukset siitä, että näyttelijän ei pidä lähteä mukaan julkisiin kotkotuksiin.

Tosin Turkka itse ei mitenkään kärsinyt julkisesta huomiosta, päinvastoin.

Valkeejärvi näytteli Kom-teatterissa vuodesta 1984 lähtien. Näyttämöllä hän osasi ottaa tilansa, mutta ei vienyt muilta happea. Isojakaan onnistumisiaan hän ei luultavasti tuulettanut näyttävästi, mutta eipä hän myöskään väheksynyt itseään.

VIIMEISEN teatteriroolinsa Valkeejärvi teki Juha Hurmeen näytelmässä Muuttomiehet, jonka ensi-ilta oli vuosi sitten Kom-teatterissa. Ylen haastattelussa ohjaaja kertoo, miten Valkeejärvi loi näyttämöllä vaikutelman, ettei hän tee yhtään mitään, mutta silti hänen suorituksensa kosketti kaikkia.

Valkeejärvi sairastui, kun hän oli esittänyt roolinsa noin kymmenen kertaa. Sen jälkeen Juha Hurme näytteli itse roolin. Sairaudestaan Valkeejärvi ei halunnut puhuttavan – tietenkään.

Valkeejärvi näytteli myös useissa elokuvissa, muun muassa Rööperissä, Vares –yksityisetsivässä, 8-pallossa.

Usein hänelle lankesi kovanaaman tai lainvartijan rooli.

Erityisen vaikuttava Pekka Valkeejärvi oli komisario Torsti Rautapään roolissa Rikos & Rakkaus -elokuvassa. Humoristisen rikoselokuvan ohjasi Pekka Milonoff 1999. Elokuva pohjautui Jari Tervon romaaniin Pyhiesi yhteyteen.

Sitä ei kukaan osannut aavistaa, että Pekka Valkeejärvi teki viimeisen elokuvaroolinsa 2016 Aleksi Salmenperän ohjaamassa Jättiläinen-elokuvassa.

Niin paljon olisi ollut vielä tehtävää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    6. 6

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    7. 7

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    8. 8

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    6. Näytä lisää