Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Ensimmäistä kertaa vaimona varikolla – Emilia Bottas edustaa tyylikkäänä Singaporessa

F1
Emilia Bottas kannustaa tuoretta aviomiestään Valtteri Bottasta paikan päällä Singapore Grand Prix F1–osakilpailussa.
Viikko sitten avioituneet Emilia (ent. Pikkarainen) ja F1-kuljettaja Valtteri Bottas keskittyvät nyt Singapore Grand Prix F1–osakilpailuun. Tuore aviovaimo lähti miehensä mukaan tätä kannustamaan.

Emilia edustaa Singaporen varikolla tyylikkäänä miehensä rinnalla ja kaunis, kultaseppämestari Jouni Salon suunnittelema vihkisormus vasemmassa nimettömässään.

Pariskunta lensi Singaporeen alkuviikosta. Kisan jälkeen Bottakset siirtyvät IS:n tietojen mukaan häämatkalle.

He ehtivät nauttia auringosta jonkin aikaa ennen kuin starttaa seuraava osakilpailu Malesian Sepangin radalla.

Onnelliset Bottakset ovat valinneet IS:n tietojen mukaan matkakohteekseen pienen paratiisisaaren, jossa saa olla todella rauhassa.

Valtteri ja Emilia avioituivat viime lauantaina Johanneksen kirkossa ja heidän onneaan oli todistamassa noin sata ystävää ja perheenjäsentä.

Hääjuhlat järjestettiin Kulosaaren kasinolla, jonne tuoreen avioparin kuljetti kirkkovihkimisen jälkeen kaksinkertainen F1-maailmanmestari ja parhaillaan Singaporessa myös oleva Mika Häkkinen. Mika osallistui häihin avopuolisonsa Marketa Remesovan kanssa. IS on jo kertonut, että Häkkinen ja Remesova avioituvat ensi vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Kommentti: Huudot Vastarintaliikkeen marssilla tekivät hyvin selväksi liikkeen aatemaailman

    4. 4

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    7. 7

      Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

    8. 8

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    9. 9

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    10. 10

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    11. Näytä lisää

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    7. 7

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    8. 8

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Kommentti: Huudot Vastarintaliikkeen marssilla tekivät hyvin selväksi liikkeen aatemaailman

    4. 4

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. Näytä lisää