Oona, Netta, Aune

Viihde

Valikko

Viihde

Miia Nuutila vietti häitään pienessä lähipiirissä: ”Onnellisia ollaan”

Miia Nuutila meni naimisiin muusikko Antti Paavilaisen kanssa.
– Häät olivat ihanat ja ne vietettiin pienessä lähipiirissä, Miia Nuutila kertoo Ilta-Sanomille.

Tv-juontaja Miia Nuutila kertoi Facebookissa menneensä naimisiin.

Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu juontaja Miia Nuutila, 43, viestittää Ilta-Sanomille, että pariskunta on tavattoman onnellinen.

– Onnellisia ollaan, hän hehkuttaa avioliittoaan muusikko Antti Paavilaisen kanssa.

Nuutila kihlautui Antti Paavilaisen kanssa alkuvuodesta. Heinäkuussa hän kertoi MTV:lle ostaneensa tämän kanssa yhteisen talon. Pariskunnan yhteisessä uusperheessä on yhteensä neljä lasta.

Miia Nuutila erosi edellisestä puolisostaan viime vuoden kesäkuussa.

Paavilaisen ja Nuutilan suhde lähti käyntiin jo ennen eropaperien jättämistä. Nuutila kertoi IS:lle viime vuoden heinäkuussa avoimesti, että hän ja Antti alkoivat seurustella jo eroa edeltäneenä keväänä.

– Mitään salasuhdetta meillä ei ole ollut eikä tähän liity mitään kolmiodraamaa tai muutakaan draamaa, Nuutila sanoi tuolloin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  2. 2

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

  5. 5

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  6. 6

    Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

  7. 7

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  8. 8

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  9. 9

    Ukko ja Niina jättivät Suomen ja muuttivat paratiisiin: ”Kuka unelmamme toteuttaa, jos emme me itse”

  10. 10

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  2. 2

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  3. 3

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  4. 4

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  5. 5

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  6. 6

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  7. 7

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  8. 8

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  9. 9

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  10. 10

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  2. 2

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

  5. 5

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  6. Näytä lisää