Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Leif Lindeman pahoittelee Anneli Mattilan takapuoleen kajoamista: ”Olisi ollut parempi, jos olisin taputtanut olalle”

takapuolikohu
Lindeman kertoo takapuolelle läppäisyn olleen vain hyväntahdon ele.
Iskelmätähti Anneli Mattila julkaisi eilen Facebook-sivullaan kirjoituksen, jossa hän syyttää laulaja Leif Lindemania takapuolensa kähmimisestä.

Ilta-Sanomat tavoitti lähentelykohun silmään joutuneen Lindemanin, joka kertoi oman versionsa eilisillan tapahtumista.

Lindeman kertoo hänen ja Mattilan olleen samalla keikalla ja hänen olleen juuri menossa lavalle, kun Mattilan kirjoituksessaan kuvailema tilanne tapahtui.

– Siinä ohimennen läppäsin Annelia pyllylle hyväntahtoisesti. Ei ollut tarkoitus loukata Annelia millään tavalla enkä tajunnut siinä tilanteessa, että hän noin sen otti, Lindeman selittää Ilta-Sanomille.

Laulaja kiistää kähmineensä Mattilaa sen enempää ja läppäisyn olleen vain hyväntahdon ele. Mattilan mukaan Lindeman kuitenkin ”kouri väkisin” laulajan takapuolta kahteenkin otteeseen.

Lindeman kertoo huomanneensa myöhemmin illalla Mattilan kirjoittaman kipakan Facebook-päivityksen ja tajunneen asian vakavuuden kunnolla vasta silloin.

– Olen tosi pahoillani, että hän noin sen koki. Ei ollut kyllä todellakaan tarkoitus häntä kähmiä.

Mattila totesi Facebook-julkaisussaan kertoneensa sanallisesti Lindemanille mielipiteensä asiaan. Lindeman ei kuitenkaan huomannut Mattilan sanoneen tilanteessa mitään.

– Tilanne meni tosi nopeasti, kun olin menossa lavalle siinä. Hän taisi katsoa muhun päin vain. Ilmeisesti ei tykännyt siitä sitten.

Lindemanin mukaan kaksikko ei puhunut tapahtuneesta myöskään tapahtuman jälkeen. Hän kuitenkin yritti ottaa Mattilaan yhteyttä rumpalinsa kautta huomattuaan naisen kirjoituksen, mutta ei saanut tätä kiinni.

Iskelmätähti aikoo tavoitella Mattilaa vielä uudelleen pyytääkseen tältä henkilökohtaisesti anteeksi tapahtunutta.

– Haluan kuitenkin tätäkin kautta pyytää vielä anteeksi aiheuttamaani mielipahaa, Lindeman toteaa pahoillaan.

Hän sanoo, ettei hänellä ole yleensä tapana läpsiä naisia takapuolille.

– Ihan typerä juttu kaiken kaikkiaan. Olisi ollut parempi, jos vaikka olisin taputtanut häntä olalle siinä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    6. 6

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    7. 7

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    8. 8

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    6. Näytä lisää