Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Video ei herkimmille: Pahan kukat -elokuvan Mayhem-kappaleen musiikkivideolla raju jengiteema

musiikkivideo
Antti J. Jokisen tuoreen elokuvaan sävelletyn kappaleen raju musiikkivideo on julkaistu. ISTV esittää Mayhem-kappaleen musiikkivideon tuoreeltaan.
Tänään ensi-iltansa saavaan Pahan kukat -elokuvaan sävelletyn Mayhem-kappaleen tuore musiikkivideo on julkaistu. Rankalla videolla nähdään otteita Antti J. Jokisen ohjaamasta jengidraamasta.

Mayhem-kappale on Noah Kinin ja View’n käsialaa ja räppärit sävelsivät kappaleen elokuvaan Jokisen pyynnöstä. Kappale nähdään elokuvassa nähtävässä mellakkakohtauksessa.

– Inspiroiduin lopulta mellakasta sekä juuri näkemästäni elokuvan trailerista. Mayhemin aihe kosketti minua muutenkin ja tuntui kuin olisin matkannut ajassa taaksepäin omaan nuoruuteeni, jolloin kohdistin kaiken negatiivisen energian väkivaltaan ja äkkipikaiseen käytökseen, View kuvailee kappaleen synnystä.

Räppäri käsittelee kappaleen sanoituksessa omaa kasvuympäristöään ja sen mukana pahimmillaan tulevista seurauksista.

– Jokaisella on luurankoja kaapissa ja minulle Mayhem on yksi niistä, hän toteaa.

Synkkiä kohtaloita ja nuorten ahdinkoa käsittelevä elokuva puhuttelee myös Noah Kiniä suuresti.

– Elokuva käsittelee asioita, jotka ovat vaivanneet minua pienestä pitäen. Mitä jää, kun viet innokkailta, luovilta ja lahjakkailta nuorilta mahdollisuudet opiskella, taiteilla ja elää? Selviytymisvaisto, hän pohtii.

Antti J. Jokisen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva saa ensi-iltaan tänään 30. syyskuuta. Jokinen voitti elokuvalla parhaan ohjauksen palkinnon arvostetussa Shanghain kansainvälisen elokuvafestivaalin pääkilpasarjassa. Festivaali on Aasian suurin elokuvafestivaali.

Lähiönuorista kertovan elokuvan päärooleissa nähdään räppäri Juno, Viljami Nojonen, Diana Tenkorang, Eero Aho, Alma Pöysti, räppäri Mikael Gabriel, Krista Kosonen sekä Tommi Korpela.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Hirvittävät yksityiskohdat: näin toimii Pohjois-Korean salamurhia tehtaileva organisaatio

    7. 7

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    8. 8

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      IS seurasi yhdistetyn mäkiosuutta – Eero Hirvonen taistelee MM-mitalista klo 13.30

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää