Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Muistatko Hakupalat-ohjelman 1990-luvulta? Juontaja Aila Paloniemi on nykyään kansanedustaja

Ruudusta kadonneet
Hakupalat-sarjassa etsittiin ihmisille heidän toivomiaan esineitä ja asioita.
Kuka? Keskustan kansanedustaja, toimittaja ja lastentarhanopettaja Aila Paloniemi, 60, Jyväskylästä. Ennen valintaansa kansanedustajaksi 2003 työskenteli vuodesta 1984 Yleisradion palveluksessa.

Mistä tuttu? ”TV2:n Hakupalat- ohjelmasta takavuosilta, 1990-luvun lopulta. Tein ohjelmaa yhdessä Meku Mannerin kanssa.”

Nykyään: ”Eduskunnassa. Olen keskustan neljännen kauden kansanedustaja Keski-Suomesta. Teen työtä varsinaisena jäsenenä ulkoasiain- ja tulevaisuusvaliokunnassa. Olen Suomen ETYJ- valtuuskunnan puheenjohtaja ja Kehityspoliittisen toimikunnan puheenjohtaja. Minulla on erittäin mielenkiintoiset hommat!”

Teimme hulvattoman hauskoja keikkoja ihmisten koteihin Hangosta Utsjoelle.

Kaipaan tv-ajoilta: ”Huumorintajuista juontajapariani Mekua sekä uskomattoman upeaa tuotantotiimiä. Teimme hulvattoman hauskoja keikkoja ihmisten koteihin Hangosta Utsjoelle. Joimme litroittain kahvia. Kuvasimme ihmisten hakemia esineitä ja asioita, ja kuulimme monesti myös mielenkiintoisia pätkiä heidän elämäntarinoistaan. Sosiologian appron saisi helposti tehtyä kierrostemme annista.”

En kaipaa tv-ajoilta: ”Minulle ei jäänyt mieleen mitään ikävää, vuodet TV2:n viihteessä olivat äärettömän antoisia.”

Minut saisi houkuteltua takaisin ruutuun: ”Tietenkin uusi, hyväntuulinen keräilyohjelma! Haluaisin myös kuulla ihmisiltä käänteentekevistä hetkistä heidän elämässään. En panisi pahakseni roolia tiukassa asiaohjelmassakaan.”

Katson televisiosta: ”Esimerkiksi Neiti Marple ja Hercule Poirot -sarjoja perienglantilaisen ilmapiirin takia, Shetlandsaarten murhia hyvän käsikirjoituksen ja sympaattisen poliisimiehen vuoksi sekä uutisia ja dokumentteja Suomesta ja maailmalta pohjattoman tiedonhalun tyydyttämiseksi. Silta-sarjan uusia jaksoja odottelen.”

  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    3. 3

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    4. 4

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

    7. 7

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    8. 8

      Trump toisti Ruotsi-väitteensä: ”Kansa ymmärtää, että olen oikeassa”

    9. 9

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    10. 10

      Laulajakaunotar raskaana 10 vuotta nuoremmalle One Direction -tähdelle – tapasivat teini-idolin ollessa vain 14-vuotias

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    3. 3

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    4. 4

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää