Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Janne Kataja kohtaa legendaarisen Hotelli Joronjäljen omistajan – asukkaiden mielestä paikan suurin nähtävyys

Janne Kataja pääsee kuvausryhmänsä kanssa tapaamaan Jyrki Sukulan ohjelmasta tutun Hotelli Joronjäljen omistajan.
Kuokkavieras Katajassa Janne Kataja, äänittäjä Sami ja kuvaaja Hannu seikkailevat Savon Pariisissa eli Joroisissa, missä he päätyvät legendaariseen Hotelli Joronjälkeen. Paikan omistajasta, Auvo Puurtisesta tuli koko kansan tuntema tv-tähti, kun Auvon hotellia puunattiin vuonna 2014 ohjelmassa Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula.

– Näillä samoilla hoodeilla on vaeltanut Jyrki Sukula. Kun me ollaan paikallisilta kysytty, että täällä pitäisi tehdä ja nähdä, niin kaikki kysyvät, oletteko jo käyneet Auvoa tapaamassa? Kataja kertoo ohjelmassa.

Niinpä Kuokkavieraan tie suuntaa kohti Auvo Puurtisen hotellia, jossa isäntä onkin heitä pihamaalla vastassa.

Auvo kertoo Katajalle Joronjäljessä vierailleen aikanaan myös Irwin Goodmanin.

– Hänellä oli tässä ruskea nahkasalkku, jossa oli kuusi kossupulloa rivissä, Auvo kertoo.

Jyrki Sukulan Hotellit kuntoon -ohjelmassa Auvo herätti ihmetystä lyömällä asiakkaita ritariksi eriskummallisessa seremoniassa. Kataja tiedustelee voiko heistäkin tulla ritareita.

– Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta, kun tämä miekka huuliasi koskettaa, Auvo runoilee koskettaessaan miekalla Janne Katajan kasvoja. Kataja kumoaa snapsilasin ja Auvo myhäilee tyytyväisenä Katajan olevan nyt ritari.

– Oikein kylmät väreet menee, Auvo hymyilee.

Kuokkavieras Kataja vierailee Joroisissa maanantaina 3.10. kello 21 Jimillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Patrik Laine alusti voittomaalin ja ihmetteli vastustajan pelaajia

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. 6

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Hurja tahti jatkuu: Patrik Laineelle maali ja upea syöttö jatkoaikaosumaan

    9. 9

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    10. 10

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Patrik Laine alusti voittomaalin ja ihmetteli vastustajan pelaajia

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. Näytä lisää