Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Ensitreffit alttarilla -kommentti: Miksi Heidin ja Mikon suhde ei toimi?

Ensitreffit alttarilla -avioliitoista yksi vetelee jo viimeisiään, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Katri Utula.
Kell’ onni on, se onnen kätkeköön.

Tämä sananlasku ei nyt varsinaisesti päde tv-ohjelmaan, jossa mennään naimisiin ja aletaan rakentaa tärkeää parisuhdetta koko kansan edessä. Mutta jossain määrin tuota sananlaskua voisi tässä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassakin tarkastella.

Ehdin jo useaan otteeseen ihmetellä kauden lempipariksi nopeasti nousseen Heidin ja Mikon suhteen nopeaa etenemistä ja sen estotonta esittelyä – erityisesti sitä, miten tiuhaan he suutelivat toisiaan tv-kameroiden läsnäollessa. Pusuttelusta ja uuden onnen hehkuttelusta ei yksinkertaisesti ollut tulla loppua.

Aluksi se oli monen mielestä niin ihanaa, liikkistä ja romanttista, parin jakson jälkeen se alkoi olla jo vaivaannuttavaa, noloa ja ällöä.

Jotkut ehtivät jo epäillä, että kumpikin on kärsinyt liian pitkään halipulasta, kun ihokontakti oli niin jatkuvaa.

Toki romantikot totesivat, että noinhan sitä ihastuessa tapahtuukin; silloin ollaan jatkuvasti toisen iholla eikä toisesta saa tarpeekseen. Mutta rajansa kaikella – etenkin tv-kameroiden aikana.

Välillä alkoi tuntua siltä, että Heidi ja Mikko ihastuivat ensisijaisesti läheisyyteen, eivät niinkään toisiinsa, koska eiväthän he edes vielä tunteneet toisiaan siinä vaiheessa, kun he olivat jo toistensa kimpussa.

Toisaalta he olivat tässä vaiheessa jo naimisissa, joten suhteen nopeaa etenemistä on ehkä enää turha päivitellä. Ja joillain pareilla vetovoima ja kemiat voivat vain osua niin nappiin, että sehän on sitten menoa kertalaakista.

Vaivaannuttava keskustelu lopun alkua

Mutta joku tässä tilanteessa häiritsi niin paljon, että se on aiheuttanut laajaa keskustelua.

Ihmiset katsovat sarjaa tietysti omasta näkökulmastaan ja omien kokemustensa pohjalta, mutta yhdestä asiasta monet tuntuvat olevan samaa mieltä; liian nopea ihastuminen täysin tuntemattomaan voi olla vaarallista, koska silloin myös pudotus pilvilinnoista alas maanpinnalle on ihan yhtä raju.

Nyt niin näyttää käyneen Heidille ja Mikolle, joiden eilinen keskinäinen eräretkeily oli jo hyvin vaivaannuttavaa seurattavaa.

Kumpikaan ei saanut kunnolla sanottua toiselle, mikä tässä mättää, mutta joku mättää ja pahasti.

Tai no, Mikon mielestä kaikki tuntuu edelleen olevan tosi hienosti – ja kumma kyllä, myöskään ohjelman asiantuntijat eivät ole jostain syystä vielä keskittyneet heidän ongelmiinsa.

Toisaalta pari pitää jonkinlaista kulissia yllä myös asiantuntijoiden vastaanotolla. Ehkä he eivät vielä halua myöntää – edes itselleen – epäonnistuneensa?

Epäonnistumisen tunteet ovat ymmärrettäviä, sillä vaikka kukaan ei varsinaisesti odota tällaisen asiantuntijoiden luoman parisuhteen onnistumista, paineet siihen ovat olemassa, koska niin moni katsoja seuraa, miten pareille käy ja toivovat suhteiden onnistumista.

Tuoreimmassa jaksossa Heidi mumisi jotain siitä, miten Mikko ei olekaan sellainen, joksi Heidi hänet kuvitteli.

Heidi oli yhtäkkiä huomannut, että Mikko onkin vain normaali ihminen, joka myös kimpaantuu ja sanoo vastaan. Mikko ei siis olekaan täydellinen unelmien kumppani.

Nyt sitten pitäisi kysyä, mitä tässä pitäisi tehdä, jotta suhteella olisi edes jonkinlainen mahdollisuus (mihin en kyllä itse usko).

Pitäisikö Heidin vain ymmärtää Mikon erilaisuutta ja epätäydellisyyttä, eikä vain etsiä toisesta vikoja? Vai ovatko he vain liian erilaisia ollakseen yhdessä?

Ja voisiko Mikko lopettaa sen jatkuvan pussailun, josta Heidi näyttää eleiden ja ilmeiden perusteella saaneen jo tarpeekseen?

Tietysti asioista voisi myös sanoa suoraan, koska toisen ajatustenlukeminen on tietääkseni edelleen mahdotonta.

”Täydellisen parin” -syndrooma aiheuttaa ongelmia

Ehkä Heidi ja Mikko uskalsivat ihastua toisiinsa niin nopeasti ja vahvasti, koska asiantuntijat olivat todenneet heidät ”täydelliseksi pariksi”.

Ja ehkä he uskalsivat heittäytyä suhteeseen niin täysillä, koska he olivat sitoutuneet siihen ihmiseen, jonka asiantuntijat olivat heille valinneet.

Mutta asiantuntijoiden valinta ei silti tarkoita sitä, että omat mielikuvat toisesta kumppanista toteutuisivat.

Tämä on selvästi ongelma Heidille, jolla on ollut tietynlainen mielikuva siitä, millainen Mikko on. Valitettavasti täydellistä kumppania ei ole, ja Heidin olisi myös hyvä katsoa omaa käytöstään peilistä.


Mutta onhan se niinkin, että jos toinen ei ole oman mielikuvan mukainen, turha suhdetta on väkisin jatkaa. Mikko vaikuttaa kiltiltä ja haluaa kovasti miellyttää, mutta Heidin puheiden mukaan Mikosta löytyy myös toinen puoli.

Heidi myös korosti ohjelman alussa useaan otteeseen sitä, miten hienoa on, kun voi luottaa siihen, että molemmat ovat niin sitoutuneita tähän suhteeseen.

Toisaalta sitoutuneisuuteen luottaminen antaa myös tietynlaisen aseen; kumpikin voi alkaa käyttäytyä nopeammin hyvinkin itsevarmasti ja vaativasti, kun tietää, että toinen oletettavasti pysyy vierellä, koska valat on vannottu.

Yksi varsin looginen selitys Heidin ja Mikon henkiseen välimatkaan löytynee myös fyysisestä välimatkasta. Heidi on Turusta, Mikko Tampereelta (tai no, Ylöjärveltä, mutta tarpeeksi läheltä). Asiantuntijat ovat totisesti ottaneet tässä kohtaa ison riskin.

Huumori luo hyvän yhteyden

Ja mitä tulee tämän kauden muihin pareihin; pidän sekä Millan ja Kimmon että Tiinan ja Samuelin keskinäisestä suoruudesta ja huumorista, joka Heidiltä ja Mikolta on puuttunut. Hyvä keskusteluyhteys lupaa hyvää tulevaisuuden kannalta.

Millan ja Kimmon ongelmana oli alunperin vaivaannuttava hiljaisuus, mutta he ovat onneksi oppineet puhumaan toisilleen.

Heidän suhteensa suurimpana esteenä on edelleen kipinän ja kosketuksen puute, mutta ehkä tässä pätee puolestaan sanonta ”hiljaa hyvä tulee”.

Toivon, että asiantuntijat pystyvät auttamaan paria kyseisessä asiassa, koska heissä olisi paljon potentiaalia. Tosin kipinää on vaikea saada takaisin, jos se on kerran sammunut.

Tiina puolestaan on käsittämättömän epävarma, enkä ymmärrä, miksi Tiina laittaa Samuelille kesken työpäivän tolkuttoman määrän tekstiviestejä ja kyselee viesteissä asioita, kuten ”vieläkö muistat minut?”

Mikään ei ole luotaantyöntävämpää kuin epävarmuus. Eikä nyt ole kyse Tiinan ja Samuelin suhteesta, vaan puhtaasti Tiinan omasta ongelmasta. Varsinkin silloin se on hyvin hämmentävää, kun epävarmuuteen ei ole minkäänlaista syytä. Toivokaamme, että Samuelin lehmän hermot todella kestävät.

Ja ennen kaikkea kiitos Ensitreffit alttarille -ohjelmalle siitä, että voimme taas koko syksyn pohtia ihmisten ja pariskuntien käyttäytymistä kuuden esimerkin voimin. Ohjelma tarjoaa paljon hyvää pohdittavaa, jos haluaa tutkailla myös omaa tai puolison käytöstä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    4. 4

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    5. 5

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    6. 6

      IS seurasi sprintin välieriä – Hakola loistavasti finaaliin!

    7. 7

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    8. 8

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    9. 9

      Anu Saagim virolaislehdelle: Saanut tappouhkauksia – ”en uskalla mennä enää Suomeen”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    4. 4

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    5. 5

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. Näytä lisää