Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Paha onnettomuus piti Anneli Sarin kaksi vuotta poissa konserttisaleista: ”Se oli apaattista aikaa, särkyä ja lääkkeitä”

Anneli Sari palaa konserttisaleihin pitkän toipilasvaiheen jälkeen. Sairausloman aiheutti tikapuiden pettäminen.

ANNELI SARI saapuu tapaamiseemme yhtä hehkeänä kuin aina, vaikka syksy on hänelle kiireistä aikaa: konserttikiertue, levy suomeksi ja ranskaksi, matkustamista Helsingin ja Pariisin välillä.

– Elän matkalaukkuelämää, hän toteaa – ja hyvin tyytyväisenä.

Kaksi vuotta Anneli Sari on ollut poissa konserttisaleista. Siihen on pätevä syy: hän loukkasi pahasti jalkansa.

– Olisi ollut juuri mahdollisuus lähteä Japanin-kiertueelle ranskalaisen orkesterin kanssa, Anneli muistelee 2015 vuoden alkua, jolloin hänen matkalaukkuelämäänsä tuli pitkä tauko.

Anneli Sari kiipesi lähes neljä metriä korkeassa Helsingin-asunnossaan tikapuita pitkin yläkaapilleen, kun tikapuiden lukitus petti. Ilmalentonsa aikana hän ehti miettiä, että pitää yrittää pudota turvallisesti.

SAIRAALASSA kerrottiin, että kantaluu on murtunut. Jalkapöydän muut vauriot olivat sen rinnalla pientä. Mutta pahempaakin olisi voinut tapahtua.

– Sairaalassa olin huolissani, milloin saan pitää korkokenkiä, milloin saan mennä laskettelemaan. Pitivät minua varmaan todella turhamaisena sekoboltsina, Anneli naurahtaa.

Anneli Saria on tosiaan vaikea kuvitella estradille ilman korkokenkiä ja näyttäviä pukuja. Hänen lokakuun lopulla alkavan konserttikiertueensa nimikin on Glamour – ja juuri sitä hän haluaa antaa yleisölle.

– Olen sitä sukupolvea, joka esiintyy vain korkokengissä, hän huomauttaa.

SAIRAALASSA Anneli Sari sai lisäksi keuhkokuumeen. Kipsattua jalkaa särki – ja kauan. Pahinta aikaa kesti vuosi ja kolme kuukautta.

– Se oli apaattista aikaa: särkyä ja lääkkeitä. Olin todella pois pelistä. Hyvä asia oli, että ei ollut mitään suorituspaineita, Anneli hymähtää.

Anneli Sari ei yleensä puhu julkisuudessa ikävistä asioista, esimerkiksi sairastamisesta.

– En mä halua mitään säälipisteitä, hän naurahtaa.

Tällä kertaa hän tekee poikkeuksen, koska monet hänen uskollisesta yleisöstään ovat ehkä ihmetelleet taukoa.

– Ja klinkkaamistahan on vaikea peittää, hän toteaa.

Jalka ei vienyt ääntäni, se on priimakunnossa. Voin ajatella, mitä haluan laulaa, eikä tarvitse ajatella, mitä vielä voin laulaa.

Korkokenkäkävelyä Anneli Sari on kokeillut vasta pari kertaa. Hyvin näyttää sujuvan. Tosin vielä hiukan klinkaten, mutta hän uskoo liikkuvansa sutjakkaasti konserttikiertueen alkaessa.

– Ilahduin, kun tunnelin päässä alkoi näkyä valoa ja pääsin kuntouttamaan jalkaa. Nyt uskon paranemiseen. Mutta laskettelu ja juoksemiset pitää kai unohtaa.

Siitä Anneli on kiitollinen, että hänen apunaan olivat tyttäret ja ystävät – sekä kepit ja tyttären ylisuuret lenkkarit.

– He ovat aarteitani, Anneli sanoo näyttäessään lastenlastensa valokuvia.

Hänen tyttäristään kuopus Ira asuu Helsingissä perheensä kanssa. Esikoinen Maria asuu perheensä kanssa Pariisissa.

– Perheeni on kahdessa maassa, joten minäkin olen, Anneli toteaa pääsyyksi liikkuvaan elämäänsä.

Sairastaessaan Anneli ei pähkäillyt, mitä jos ikääntyessä joutuu olemaan jatkuvasti sairas.

– En todellakaan, ei elämää voi surra etukäteen.

Pariisilaistunut Anneli Sari on aina karsastanut iästä puhumista – myös nuorena. Ranskassa vain moukka kysyisi varsinkaan naisen ikää. Mutta ei hän myöskään ole vetänyt mitään teiniroolia.

– On rumaa, jos ihmisiä karsinoidaan iän mukaan, hän toteaa.

ANNELI Sari on tekemässä levyä suomeksi ja ranskaksi. Konserttikiertueellaan hänellä on suomalaisia sekä ranskalaisia muusikoita, jotka tykkäävät soittaa Toivo Kärjen kappaleita ja erityisesti Kaj Chydeniuksen sävellystä Jäähyväiset.

– Ranskalaiset muusikot olivat hulluina Suomeen edellisellä konserttikiertueellani. He kehuivat konserttisalejamme ja niiden akustiikkaa.

Anneli Sari vaikuttaa luonnonoikulta. Vuodet eivät näy hänen olemuksessaan, eivätkä kuulu hänen lauluäänessään.

– Jalka ei vienyt ääntäni, se on priimakunnossa. Voin ajatella, mitä haluan laulaa, eikä tarvitse ajatella, mitä vielä voin laulaa.

Mutta pelottaako esiintyminen pitkän tauon jälkeen?– Ei, aloitin jo 14-vuotiaana, enkä ole muunlaista elämää elänyt, hän vastaa hymyillen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

  2. 2

    17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

  3. 3

    Venezuelan kohuhiihtäjä oli toistamiseen pulassa ladulla – kaatui toistuvasti, sai suomalaisilta kannustusta

  4. 4

    Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

  5. 5

    Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

  6. 6

    Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

  7. 7

    Anu Saagim virolaislehdelle: Saanut tappouhkauksia – ”en uskalla mennä enää Suomeen”

  8. 8

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  9. 9

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  10. 10

    IS seuraa sprintin puolivälieriä – Matias Strandvall kaatui lopun ratkaisuhetkillä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  5. 5

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  8. 8

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  9. 9

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  10. 10

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

  2. 2

    17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

  3. 3

    Venezuelan kohuhiihtäjä oli toistamiseen pulassa ladulla – kaatui toistuvasti, sai suomalaisilta kannustusta

  4. 4

    Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

  5. 5

    Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

  6. Näytä lisää