Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Au pairit –sarjan uusina tähtinä tubettaja, diiva malli ja rento turkulainen

Suosittu Au pairit –sarja saa jatkoa ensi keväänä. Tällä kertaa nuoret lähtevät etsimään itseään Kanadan Vancouverista.
Mukana ovat 19-vuotias Sanna Jalonen Helsingistä, 20-vuotias Roni Ruotsalainen Turusta, 18-vuotias Mona Karttunen Lempäälästä ja 21-vuotias Vanessa Pauloff Porvoosta.

Sanna Jalonen ei ole opiskellut tai tehnyt töitä peruskoulun jälkeen. Hän on kärsinyt kiusaamisesta, kun kiusaajat tarttuivat hänen seksuaaliseen suuntautumiseensa. Tyttöystävästään vastikään eronnut Sanna ei ole juurikaan matkustellut. Hän pääsee Kanadassa hoitamaan yksinhuoltajaisän 10-vuotiasta poikaa.

Roni Ruotsalainen kuvailee itseään lapsenmieliseksi heittäytyjäksi, joka pitää lasten parissa työskentelystä. Hän on päättänyt siviilipalveluksen eikä tiedä vielä, mitä tekisi tulevaisuudessa. Luontoa rakastava Roni saa hoidettavakseen 1-, 3- ja 5-vuotiaat tytöt.

Mona Karttunen tunnetaan myös tubettaja Mona Ilonana, ja hänellä on YouTubessa 70 000 seuraajaa. Hiukan blondiksi itseään kutsuva Mona ei vielä pari vuotta sitten tiennyt, missä Kanada sijaitsee.

Uusien videoaiheiden lisäksi Mona odottaa reissulta uusia kohtaamisia ja tatuoitujen miesten kohtaamista. Hän kaitsee 7-vuotiasta tyttöä. Monalla on asunnossa huone, mutta siinä ei ole lainkaan ovea.

Vanessa Pauloff työskentelee mallina ja tarjoilijana ja tähtää muotisuunnittelijaksi ja televisiotöihin. Hän kuvailee itseään draamakuningattareksi ja sanoo olevansa erittäin herkkä toisten ihmisten energioille ja mielialoille. Diivaksi luonnehdittu sinkkunainen on valikoiva miesten suhteen eikä lähde etsimään romanssia. Hän on tottunut olemaan porukan päähahmo. Vanessalla ei ole au pair -perhettä odottamassa Kanadassa, vaan hän aikoo etsiä sen itse.

Ylen sarjaa on kuvattu tätä ennen Lontoossa, Los Angelesissa ja Sydneyssä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    2. 2

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    5. 5

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    6. 6

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    7. 7

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    8. 8

      Litrahinnoissa huima ero – mikä SM-liigaseura myy halvinta olutta?

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Autotuojien toimitusjohtaja tiukkana: LVM ei päätä tieliikenteen veroista!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    6. 6

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    7. 7

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    8. 8

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    9. 9

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    2. 2

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    5. 5

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    6. Näytä lisää