Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Mikä muodonmuutos! Li Anderssonista kuoriutuu rokkimimmi Arman Alizadin suorassa tv-lähetyksessä

Arman Live
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson nähdään tänään hurjassa muuttumisleikissä Arman Live -ohjelmassa.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on totuttu näkemään maanläheisissä väreissä. Kuitenkin tänään maanläheiset värit jäävät unholaan, kun kansanedustaja kokee muodonmuutoksen Arman Live -ohjelmassa.

Andersson on jakanut rock-henkisen kuvan ohjelman kuvauksista myös henkilökohtaisella Instagram-tilillään.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Videolta näet Anderssonin hurjan muodonmuutoksen.

Andersson kertoo videolla, että ”tyypit eivät meinanneet uskoa, että olen kansanedustaja.”

Andersson viittaa kommentilla siihen, kun hän saapui turvapaikanhakijoiden vapaaehtoisesti järjestämään juhlaan Turussa reppu selässä.

– Ei kansanedustajilla ole reppuja, Andersson toistaa kommentin ja naurahtaa sille.

Arman Alizad johdattelee keskustelun viime vuoden itsenäisyyspäivän vastaanottoon, johon Andersson ei osallistunut. Anderssonin mukaan juhla on naisten kohdalla ennen kaikkea ”ulkonäkökeskeinen”.

Alizad ehdottaakin, että heidän molempien pitäisi osallistua juhlille muodonmuutoksen mukaisissa tyyleissä. Sekä Alizad että Andersson henkivät rock-asennetta koko mustissa asukokonaisuuksissaan.

Andersson epäilee, että tapakouluttajilla saattaisi olla hyväksymistä asuissa. Huolimatta siitä, että eletään vuotta 2016.

Illan jaksossa nähdään koko Anderssonin muodonmuutos sekä se, millaisia kuvia kuvajournalisti Meeri Koutaniemi on Anderssonista taltioinut, ja mitä mieltä Andersson itse on kuvista.

Nelonen ja Ilta-Sanomat kuuluvat molemmat Sanoma-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    4. 4

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    5. 5

      Lions Club seisottaa järvellä ”talvisodan kersanttia” sementtiä jaloissa – erikoinen jäidenlähtökisa suututti reserviupseerit

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    8. 8

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    9. 9

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    10. 10

      Nasa ilmoitti ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – tiedotustilaisuus luvassa keskiviikkona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    10. 10

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    4. 4

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    5. 5

      Lions Club seisottaa järvellä ”talvisodan kersanttia” sementtiä jaloissa – erikoinen jäidenlähtökisa suututti reserviupseerit

    6. Näytä lisää