Sebastian

Viihde

Valikko

Viihde

Pauli Hanhiniemi ihmettelee joidenkin suomalaislaulajien käytöstä – haluavat hyötyä Vain elämää -sarjasta oudolla tavalla: ”Se on huvittavaa”

musiikki
Pauli Hanhiniemen mukaan Vain elämää -ohjelmasta tahtovat hyötyä sekä siihen osallistuvat artistit kuin nekin artistit, jotka jyrkästi julkisuudessa kyseistä ohjelmaa kritisoivat.
Muusikko Pauli Hanhiniemi kuvailee tänään julkaistussa elämäkertakirjassaan Kerran elettyä (Docendo) sitä, kuinka Vain elämää -ohjelmassa mukana olo sai hänet tuntemaan itsensä ohjelman jälkeen esineellistetyksi. Hanhiniemeä ahdistivat myös jotkin ohjelmasta revitellyt otsikot.

– Juttua tulee kuin apinalta paskaa, niin totta kai tulee sanottua mitä tahansa ja totta kai se ottaa pannuun, että sanomisistani sai reviteltyä otsikoita, Hanhiniemi toteaa kirjanjulkistamistilaisuudessaan helsinkiläisravintolassa.

Hanhiniemi kertoo IS:lle, että hänen esiintymisensä suosikkiohjelman toisella tuotantokaudella vuonna 2013 toi hänen elämäänsä paljon hyvää, mutta myös ei niin mukavia lieveilmiöitä.

– Aiemmin (ennen ohjelmaa) ihmiset rohkenivat tulla juttelemaan vain päihtyneenä ja öiseen aikaan viikonloppuisin. Nyt sitä tapahtuu jonkin verran myös keskellä päivää. Osa ilmiöstä on myönteistä ja kivaa, mutta siihen mahtuu sekaan myös muutamia rasittavia tapauksia, Hanhiniemi kuvailee.

Hanhiniemi kertoo osallistuneensa Vain elämä -ohjelmaan, koska hän tiesi hyötyvänsä ohjelman tuomasta suosiosta.

– Tiesin, että kyllä siitä lisää tulee huomiota, Hanhiniemi sanoo ja jatkaa:

– En ole itse henkilökohtaisesti ollut niin tunnettu aiemmin, että minua keskellä katua haluttaisiin halailla ja kosketella.

Millaiset naiset sinua ohjelman jälkeen ovat lähestyneet?

– Sanotaan nyt näin, että vanhat mummot. Vanhat mummot haluavat halailla minua. Se on ollut vähän yllätys, kun en ole ollut sillä lailla tunnettu aiemmin.

”Vain elämää -ohjelmasta hyötyvät kaikki artistit”

Eräs Vain elämää -ohjelmasta seurannut ilmiö on se, että osa suomalaisartisteista kokee toisinaan tarpeelliseksi kuuluttaa suureen ääneen, etteivät he ikinä osallistuisi moiseen ”itkuohjelmaan”. Hanhiniemi pitää tätä ilmiötä outona ja huvittavana.

– Kun on näitä artisteja, jotka eivät tahtoisi ohjelmaan kepilläkään koskea, niin on huvittavaa, miksi he sitten kommentoivat ohjelmaa, jos se ei heitä kiinnosta.

– Näyttää siltä, että ohjelmasta hyötyvät ne, jotka sinne menevät. Ja siitä haluavat hyötyä myös ne, jotka sinne eivät mene julistamalla: että ei ikinä. Katselen sitä ilmiötä vähän virnistellen, Hanhiniemi sanoo.

Oman kautensa jälkeen Hanhiniemi ei ole Vain elämää -sarjaa seurannut lainkaan.

– Jos saan pistää tähän semmoisen todella räikeän allegorian: Olen aika varma, että kun taksikuski pistää avaimen naulaan, niin tuskin hän ikkunanraosta katselee, kuinka toiset taksikuskit ajelevat kadulla. Teen omaa työtäni ja keskityn siihen, Hanhiniemi toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    5. 5

      Näin Donald Trump puhui virkaan­astujaisiaan edeltävässä juhlassa: ”Minulla on tunne, että siitä tulee kaunista”

    6. 6

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    7. 7

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Belgialaislehti: MM-rallissa loukkaantunut katsoja menehtyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    5. 5

      Näin Donald Trump puhui virkaan­astujaisiaan edeltävässä juhlassa: ”Minulla on tunne, että siitä tulee kaunista”

    6. Näytä lisää