Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Miss Suomi Shirly Karvisen rinnalla uusi tuttavuus – ”Olen tosi hyvässä ja mukavassa tilanteessa”

rakkautta ilmassa
Syksy on tuonut tullessaan Miss Suomelle uuden ja varsin mieluisan tuttavuuden.
Hallitsevaa Miss Suomea naurattaa. Toukokuussa valtakunnan kauneimmaksi kruunattu Shirly Karvinen alkaa myös hieman kiemurrella, kun häneltä tiedustelee nykyistä siviilisäätyään.

Karvinen, 23, vihjasi tiistai-iltana Ilta-Sanomille löytäneensä rinnalleen ”mukavan miehen.”

– Nooo, sanotaan näin, että olen tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa, että olen tosi onnellinen, Karvinen myhäilee nyt IS:lle.

Hän sanoo olevansa vielä sinkku, mutta:

– En ole täysin yksin. Ehkä tässä on joku potentiaalinen ihminen näköpiirissä, olen tosi hyvässä ja mukavassa tilanteessa.

Karvinen kuitenkin korostaa, ettei ”jaksa stressata mistään” ja että tällä hetkellä tärkeintä on Miss Universum –kisoihin valmistautuminen.

– Mutta jos siinä sivussa on jotakin pientä kivaa piristettä, niin mikäs siinä!

Karvinen on aiemmin ehditty yhdistää romanttisessa mielessä Lauri Taatsiin, jonka kanssa kaunottarella on ollut jo pidempään läheiset välit. Taatsi on tuttu Maria Veitolan takavuosina luotsaamasta Maria! -keskusteluohjelmasta.

– Sen voin sanoa, ettei kyseessä ole Lauri. Olemme olleet hyviä ystäviä eikä se ole muuttunut miksikään. Lauri piristää elämääni ystävänä, Karvinen alleviivaa.

– Sen verran voin sanoa, että nyt kyseessä on uusi tuttavuus, johon olen tutustunut yhteisten tuttujen kautta.

Uusi mies on siis löytynyt niin sanotusti perinteisin keinoin kasvotusten, eikä sosiaalisen median kautta.

– Olen poistanut Tinderin! Se ei vain tuntunut omalta jutultani, Karvinen kertoo.

– Se on mielestäni liian brutaalia, että arvostelee ihmisiä pelkän kuvan perusteella. Olen sen verran vanhanaikainen, että tapaan mielelläni uuden ihmisen jotain muuten kuin Tinderin avulla.

Karvinen ei kuitenkaan tuomitse Tinderiä tai muita vastaavia sovelluksia käyttäviä – päinvastoin.

– Tiedän monia sen kautta syntyneitä rakkaustarinoita. Mutta se ei ole vain minua varten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    3. 3

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    6. 6

      Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

    7. 7

      Tutkimus: Venäläiset kaipaavat Neuvostoliittoa – suurvaltatunne kadoksissa

    8. 8

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    9. 9

      IL: Hyvinkäällä ammuttu poliisi Heidi Foxell toipumassa syövästä

    10. 10

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    3. 3

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    6. Näytä lisää