Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Naisenergiaa! Tunnetut artistit perustivat Kodinkynttilät-lauluyhtyeen: ”Vanhat laulut häviävät”

lauluyhtye
Tunnetut naislaulajat perustivat puolitoista vuotta sitten Kodinkynttilät. – Vanhat laulut häviävät ja halusimme ryhtyä niitä esittämään, trion jäsen Irma Tapio sanoo.
Naislaulajatrio Maija Hapuojalla, 68, Monna Kamulla, 67, ja Irma Tapiolla, 70, on pitkä lauluhistoria. He ovat esiintyneet useiden suomalaisartistien taustakuoroissa, mutta myös yksin. Heidän äänensä on soinut elokuvien tunnussävelissä tai mainoksissa sekä monilla levyillä.

– Koska olen laulanut niin paljon taustoja, olen maamme toiseksi levytetyin naislaulaja, Irma Tapio sanoo.

Kun Maija Hapuoja ja Irma Tapio viettivät yhteistä iltapäivää puolitoista vuotta sitten, he totesivat, että vielä tekisi mieli laulaa. Hetken miettimisen jälkeen he päättivät perustaa trion ja soittivat mukaan Monna Kamun.

– Huomasimme, että 1940-, 1950- ja 1960-lukujen laulut häviävät, sillä radioasemat eivät niitä soita. Keräsimme materiaalia ja ensimmäinen keikkamme oli vuosi sitten kesällä, Irma Tapio kertoo.

He laulavat tunnista kahteen ja yleisö kuulemma tykkää. Vanhat kappaleet kuten Sataman valot, Sulle salaisuuden kertoa mä voisin tai Kissa vieköön tuovat kuuntelijoille paljon muistoja.

– Esityksen jälkeen meitä tullaan kiittelemään. Ihmiset kertovat muistojen nousevan musiikin mukana pintaan, Irma Tapio kertoo.

Aikoinaan myös Heikki Sarmannon kanssa paljon esiintynyt Maija Hapuoja on jo trion seuraavassa esiintymispaikassa Espanjassa miehensä Ari Koveron kanssa. Paria yhdistää musiikki ja he ovat asuneet jo jonkin aikaa yhdessä. Ari Kovero tunnetaan Merja Tammen ex-miehenä.

– Olemme tavattoman iloisia Maijan puolesta. Ari on fantastinen mies ja hyvin avulias. Musiikkimiehenä hän ymmärtää, mistä on kyse ja auttaa roudaamisessa sekä laulujen miksaamisessa, Irma Tapio kiittelee.

Ensi viikolla Espanjan Fuengirolassa esiinyvällä triolla riittää energiaa; he suorastaan intoilevat lavalle pääsystään.

– Olemme laulaneet monien artistien taustalla, nyt olemme eturivissä, Irma Tapio päättää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    2. 2

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa – yli viikko sitten kadonneen Birnan, 20, ruumis löytyi kiviseltä rannalta

    9. 9

      Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo järjestää ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuuden Trumpin aikana

    10. 10

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    2. 2

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. Näytä lisää