Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Lihaskimppuna tunnettu Musta Barbaari lopetti treenaamisen – julkaisi kuvan hurjasta muodonmuutoksesta

Räppäri lopetti kuntosalilla käynnin puoleksi vuodeksi koettuaan sen liian pinnallisena ja aikaa vievänä.
Rap-artisti Musta Barbaari eli James Nikander avautuu Instagram-tilillään treenaamisesta, kasvissyönnistä ja ulkonäkökeskeisestä bodaamisesta.

26-vuotias räppäri julkaisi kuvan, jossa hän kertoo lopettaneensa treenaamisen puoleksi vuodeksi. Intohimoisena kuntoilijana tunnettu Barbaari julkaisi huhtikuussa otetun kuvan ja kertoo olleensa tällöin noin puoli vuotta treenaamatta ja kasvissyöjä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Lopetin treenaamisen, koska mun mielestä oli vahvaa kamppailua, että tarviinko treeniä oikeasti ja haluanko keskittyä johonkin muuhun. Ajattelin muun muassa että bodaaminen on liian pinnallista omiin arvoihin, ja olin valmis luopumaan siitä, Musta Barbaari kirjoittaa kuvatekstissä.

Muhkeista lihaksistaan ja niiden esittelystä tunnettu räppäri kertoo tajunneensa puolen vuoden treenitauon aikana, että kuntoilu on hänelle tärkeä hyvinvoinnin avain ja myös terapiaa.

– Kun jokin asia poistuu elämästäsi, niin silloin viimeistään selviää rakastaa sitä asiaa oikeasti, hän toteaa.

Barbaari aloitti treenaamisen puolen vuoden jälkeen uudelleen toivoen todistavansa samalla, että lihasmassan kasvattaminen on kasvissyöjänä mahdollista.

– Halusin aloittaa punttaamisen kasvissyöjänä ja näyttää skeptikoille, että massanlisäys lehtisalaatilla, ja lintujen rakastamilla siemenillä on mahdollista, Barbaari toteaa.

Kuukauden treenin jälkeen hän kuitenkin sai olkapäävamman, joka hidasti treenin etenemistä. Nyt räppäri kertoo olkapäänsä olevan lähes kunnossa ja treenin kulkevan hyvin.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Musta Barbaari on puhunut paljon hyvinvoinnin tärkeydestä. Hän on myös kilpaillut fitness-kisoissa sijoittuen kärkisijoille.

Räppäri osallistui vuonna 2014 Lahden Fitness Expoon yltäen Men's Physique -sarjan alle 178-senttisten miesten SM-kisassa toiseksi.

Katso alla olevalta videolta, kuinka Musta Barbaari kertoi treenaamisestaan Radio Suomipopille keväällä 2015. ”Ei saa asettaa rimaa liian alas, koska sitten elämä käy tylsäksi”, hän sanoi tuolloin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    6. 6

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Yhdessä jatkanut Ensitreffit alttarilla -pari avoimena MTV:lle suhteensa hankaluuksista: ”Näemme toisiamme paljon vähemmän kuin aikaisemmin”

    9. 9

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    6. Näytä lisää