Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

80-luvun hittibändin laulaja Pete Burns on kuollut 57-vuotiaana

Suru-uutinen
Dead Or Alive -yhtyeen nokkamies on kuollut, hänen edustajansa vahvistaa.
Dead Or Alive -yhtyeen laulaja Pete Burns on kuollut 57 vuoden iässä. Hänen managerinsa kertoi suru-uutisen Burnsin virallisella Twitter-tilillä maanantai-iltana.

– Joudun surukseni kertomaan traagisen tiedon siitä, että rakastettu Pete Burns (Dead Or Alivesta) kuoli yllättäen eilen sydänkohtaukseen, twiitissä kerrotaan.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Hänen perheensä ja ystävänsä ovat musertuneita tähtemme menetyksestä. Hän oli todellinen visionääri, kaunis ja lahjakas sielu ja kaikki häntä rakastaneet ja arvostaneet tulevat kaipaamaan häntä.

– Hän tulee elämään ikuisesti muistoissamme.

Kuolemasta uutisoivat myös muun muassa Daily Mail ja The Sun.

Brittiyhtye Dead Or Aliven You Spin Me Round (Like a Record) soi taukoamatta radioissa 80-luvulla. Yhtyeen räväkästä laulajasta Pete Burnsista tuli seksisymboli, mutta viimeisinä vuosinaan laulaja oli otsikoissa lähinnä muuttuneen ulkonäkönsä ansiosta.

Yli 300 kauneusleikkausta ehtivät tehdä poptähdestä täysin tunnistamattoman.

– Minulle on tehty varmaan 300 toimenpidettä. Kun olen 80-vuotias, niin toivon, että Jumala ei tunnista minua taivaassa, Burns itse sanoi tänä vuonna julkaistussa brittidokumentissa.

Burns kuvaili dokumentissa itseään ironisesti tohtori Frankensteiniksi ja Frankensteinin hirviöksi.

Hän sanoi hätkähdyttävän ulkonäkönsä olevan tarkkaan harkittu, ja pakkomielle ulkonäköä kohtaan alkoi jo yhtyeen läpimurron aikoihin vuonna 1985.

Lukemattomat epäonnistuneet toimenpiteet ehtivät jättää Burnsiin jälkensä. Vuonna 2002 hänen henkensä oli hiuskarvan varassa, kun hänen sydämeensä, keuhkoihinsa sekä jalkoihinsa kehittyi veritulppa.

Lääkärit antoivat tuolloin Burnsille vain kahden prosentin mahdollisuuden selvitä hengissä, mutta vietettyään kymmenen päivää teho-osastolla hän selviytyi hengissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Naapurit kertovat yön dramaattisista hetkistä: ”Muovin käryä muistuttava haju”

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    9. 9

      Yhdessä jatkanut Ensitreffit alttarilla -pari avoimena MTV:lle suhteensa hankaluuksista: ”Näemme toisiamme paljon vähemmän kuin aikaisemmin”

    10. 10

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. Näytä lisää