Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Saara Aallon kilpakumppani Honey G nostattaa raivoa – jopa oma perhe haukkuu julkisesti: ”Sitä on tuskallista katsoa”

x factor
Brittien X Factoriin osallistuva Honey G on saanut runsaasti kriittistä ja ilkeääkin palautetta menestyksestään ohjelmassa.
Britannian X Factorissa yhdessä Saara Aallon kanssa kisaava räppäri Honey G saa viikosta toiseen lokaa niskaansa.

Lontoolainen Honey G eli Anna Georgette Gilford on ihastuttanut ja vihastuttanut brittiyleisöä ohjelmassa. Itseään seuraavaksi suureksi rap-tähdeksi tituleeraava nainen kuvailee olevansa aito urbaani taiteilija ja synnynnäinen esiintyjä.

Honey G on saanut sosiaalisessa mediassa paljon kritiikkiä, hänelle on buuattu suorissa lähetyksissä ja nyt The Sun -lehti uutisoi jopa räppärin perheen olevan häpeissään tämän esityksistä.

Lehden mukaan perhe on myöntänyt joutuvansa kiemurtelemaan tuoleillaan katsoessaan X Factoria, sillä he eivät luonnollisesti halua nähdä läheisensä nöyryytystä.

– Kansalle Honey G:tä on hauskaa katsoa, mutta hänen perheelleen se on nöyryyttävää. Hän on aina elänyt sisartensa varjossa ja nyt on vihdoin hänen aikansa saada huomiota, mutta sitä on tuskallista katsoa.

Honey G:n kuvaillaan olevan pohjimmiltaan hyvin herkkä, ja perhe onkin järkyttynyt siitä, kuinka tämä on joutunut Brittien raivon kohteeksi.

Buuauksia aplodien sijaan

Muun muassa Missy Elliotin ja Coolion kappaleita, ja viime sunnuntain suorassa lähetyksessä Vanilla Icen Ice Ice Baby -laulun esittänyt Honey G raivasi yllättäen tiensä live-lähetyksiin saakka, kun Osbourne valitsi hänet mukaan kärkikolmikkoonsa.

Osbourne on itsekin todennut Honey G:n valinnan olevan suuri riski, ja hän on näyttänyt suorissa tuloslähetyksissä suorastaan yllättyneeltä, kun räppäri on päässyt suoraan jatkoon esimerkiksi ennen Saara Aaltoa.

Aalto on joutunut pohjakaksikkoon jo kahdesti, jolloin hän on joutunut esittämään tuomareille vielä toisen kappaleen selvittääkseen tiensä jatkoon. Honey G taas on päässyt suoraan jatkoon kaikissa lähetyksissä.

Ilmeisestä suosiosta huolimatta Honey G ei nauti varauksetonta suosiota. Viime sunnuntain tuloslähetyksessä hän sai aplodien sijaan kuuluvat buuaukset tuulettaessaan jatkoon pääsyään.

Daily Mailin mukaan yleisö vaikutti olevan pettynyt räppärin jatkaessa kisassa ja yhdeksi kisan suosikeiksi tituleeratun Relley C:n tiputtua pois.

”X Factor on järjestetty”

Kun Saara Aalto oli edellisen kerran pohjakaksikossa ja hänen jatkonsa kisassa oli vaakalaudalla, alettiin Twitterissä jopa epäillä äänestystulosten olevan järjestetty.

– X Factor on täysin ennalta sovittu, kuinka Honey G ei muka ole pohjakolmikossa. Saaran ei pitäisi edes olla kolmen vähiten ääniä saaneen joukossa, hän suoriutui upeasti, Twitterissä arvioitiin.

– X Factor on täysin järjestetty, Honey G lähde pois, toinen katsoja tylytti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    2. 2

      Poliisin tarkka-ampuja avasi vahingossa tulen Ranskan presidentin puheen aikana

    3. 3

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    4. 4

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    5. 5

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    6. 6

      IS paljastaa: Tässä on Suomen naisten hiihtoviestijoukkue

    7. 7

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    8. 8

      Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

    9. 9

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    10. 10

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. 6

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    7. 7

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    8. 8

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    9. 9

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    10. 10

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    2. 2

      Poliisin tarkka-ampuja avasi vahingossa tulen Ranskan presidentin puheen aikana

    3. 3

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    4. 4

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    5. 5

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    6. Näytä lisää