Sebastian

Viihde

Valikko

Viihde

Luokkakokous-elokuvassa taas hyvin ronski kohtaus – Jaajo Linnonmaa: ”Hauskaa nähdä, pahoittavatko ihmiset mielensä”

Luokkakokous 2
Jaajo Linnonmaa uskoo Luokkakokous-elokuvan jatko-osan nostattavan jälleen runsaasti keskustelua.

JUONTAJA Jaajo Linnonmaa hyppää Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuvassa jälleen näyttelijän saappaisiin. Haluatko miljonääriksi? -ohjelmaa juontava ja ihmisiä Suomipopin Aamulypsyssä arkiaamuisin herättelevä kansansuosikki puhuu jatko-osasta intoa puhkuen.

– Heräsin tänä aamuna niin onnellisena, koska se leffa oli niin hyvä, Linnonmaa huokaa.

Syynä suureen intoon on se, että Linnonmaa näki elokuvan ensimmäistä kertaa haastattelua edeltäneenä iltana Hämeenlinnassa, missä se näytettiin ennakkoon täydelle salille.

– Kaikki nauroivat alusta loppuun asti, joten siitä sai valtavan energian. Ja vaikka on ollut itse mukana tekemässä sitä elokuvaa, niin silti oli kohtia, mitkä naurattivat ihan äärettömän paljon. En myöskään ehtinyt avata kokispulloani enkä syödä yhtään popcornia, kun katsoin sitä niin intensiivisesti, hän nauraa.

– Kun kävelin sieltä ulos, vedin Kalle Lambergin kanssa heti ulkopuolella junnumaiset yläfemmat, mitkä olen vetänyt viimeksi ehkä silloin kun olen pelannut salibandya ja tehnyt maalin. Tuli olo, että nyt me tehtiin maali.

LINNONMAA kuvailee jatko-osaa ensimmäistä Luokkakokous-elokuvaa paremmaksi. Tyytyväisyyttä uhkuva mies sanoo, ettei kadu elokuvasta mitään eikä aio olla moksiskaan, vaikka elokuva saisi jälleen yhden tähden arvosteluja.

– Olen valmis ihan millaiselle kritiikille tahansa. Jos olisi yhtään sellainen olo, että tämä voisi olla vähän parempi, voisi olla epävarma olo.

Hän kuvailee toista osaa ensimmäistä aikuismaisemmaksi, ja myös sen huumori on vähemmän ilmeistä.

– Kakkosessa juoni on niin hullunkurinen, että se on katsojasta kiinni, missä menee huumorin raja ja missä kohtaa se selkäranka katkeaa.

KENTIES aikuismaisemmasta lähtökohdasta huolimatta Linnonmaa on varma siitä, että huonoa palautetta tulee ja uskoo myös joidenkin kohtausten nousevan jälleen julkiseen keskusteluun.

– Siellä on muutama kohtaus, joita tehtäessä keskenämme pyöriteltiin päätämme ja mietittiin, että tämä tulee naurattamaan ihmisiä niin paljon, että tuskin maltan odottaa, ja samaan aikaan mietittiin, että jes, tässä on nyt kriitikoille jotain, mihin oikeasti tarttua.

Yhdeksi esimerkiksi tällaisesta Linnonmaa nostaa jo elokuvan trailerissa vilahtavan pätkän. Elokuvan kenties roiseimmassa kohtauksessa pääkolmikko päätyy Aku Hirviniemen petetyn roolihahmon Niklaksen vuoksi mittailemaan kuolleen miehen miehuutta tämän maatessa arkussa.

– Hauskaa nähdä, miten ihmiset kokevat tämän – pahoittavatko he tästä mielensä vai ovatko he vain kauhuissaan, Linnonmaa tuumaa.

– Elokuvassa on paljon muitakin asioita, mistä saattaa joillekin tulla paha mieli, hän lisää.

NÄYTTELIJÄNÄ Linnonmaa pitää itseään yhä aloittelijana, vaikka nyt takana on kaksi täyspitkää elokuvaa. Hän sanoo, että lähtisi ehdottomasti mukaan, jos joskus kuvattaisiin vielä kolmas Luokkakokous-elokuva.

– Mutta lähtisinkö tekemään jotakin toista pitkää elokuvaa, en välttämättä. Olen oppinut mielestäni tosi paljon, mutta kyllä tarvittaisiin joku teatterikorkeakoulu, että minusta näyttelijä tulisi.

Linnonmaa toivoo, että jatkossa hänet tunnettaisiin sen sijaan paitsi juontajana, myös yrittäjänä.

– Moni unohtaa aina kokonaan, että olen ollut paljon pidempään yrittäjä ja minulla on monia start up -yrityksiä. Toivottavasti jostain kasvaisi niin iso, että minut tunnettaisiin tulevaisuudessa myös yrittäjänä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Taloyhtiö vitkutteli paritalon salaojien korjaamista – viivyttely maksoi osakkaille yli 50000 euroa

    3. 3

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    4. 4

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    5. 5

      Traagiseen ralliturmaan joutunut kuljettaja kirjoitti tunteistaan: ”Olemme sokissa”

    6. 6

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    7. 7

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    8. 8

      Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

    9. 9

      Teiniäiti haastettiin oikeuteen törkyisen elämäntyylinsä takia – vuokranantaja vaatii korvauksia löyhkästä ja sotkusta

    10. 10

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    6. 6

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Taloyhtiö vitkutteli paritalon salaojien korjaamista – viivyttely maksoi osakkaille yli 50000 euroa

    3. 3

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    4. 4

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    5. 5

      Traagiseen ralliturmaan joutunut kuljettaja kirjoitti tunteistaan: ”Olemme sokissa”

    6. Näytä lisää