Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

He ovat Suomen kovapalkkaisimmat naisjuontajat: Maria Veitola tahkosi eniten

verot 2015
Kovatuloisimmat naisjuontajat saivat viime vuonna pulskan tilipussin.
Suomalaisista naisjuontajista kovimmille tienesteille vuonna 2015 ylsivät Vappu Pimiä ja Maria Veitola.

Radio Novan juontajana työskentelevän Pimiän yhteistulot olivat 133 318. Pimiän ansiotulojen osuus tuloista oli 124 707 euroa.

Pimiä on juontanut viime vuosina myös useita tv-ohjelmia ja julkaissut kokkikirjoja.

Veitolan kokonaistulot ylittivät Pimiän tulot, sillä hän tienasi yhteensä 160 034 euroa. Veitolan ansiotulojen osuus oli kuitenkin hieman Pimiää pienempi, sillä hän tienasi pääomatuloja 38 605.

Veitola toimi vuosina 2013-2016 Radio Helsingin päätoimittajana. Hän on myös juontanut ja käsikirjoittanut tv-ohjelmia. Viime vuonna Veitola sai oman Yökylässä Maria Veitola -sarjansa.

Kolmanneksi tuloissa naisjuontajista on Jenni Pääskysaari 116 594 euron tuloillaan. Pääskysaari julkaisi viime vuonna hyvin menestyneen Tyttö, sinä olet... -kirjan. Hän on myös työskennellyt tv-ohjelmien tuottajana ja käsikirjoittajana. Pääskysaari juonsi viime vuonna myös Pop N’ Roll -musiikkiohjelmaa.

Pääskysaaren ansiotulot nousivat viime vuonna yli 50 000 euroa.

Muhkeisiin ansioihin ylsi myös suosittujen SuomiLove ja Marja Hintikka Live -ohjelmien juontaja Marja Hintikka. Hintikan yhteistulot olivat viime vuonna 85 066 euroa.

Hintikan kintereillä oli Puoli seitsemän -ohjelman juontaja Susanna Laine. Laine tienasi 82 798 euroa.

Lue kaikki uutiset tuloista ja veroista täältä.

Ketkä Suomessa tienasivat yli 100 000 euroa? Katso IS:n verokoneesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    2. 2

      Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

    3. 3

      Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

    4. 4

      Toinen ampumapaikka pudotti Mäkäräisen voittotaistelusta – sai silti tärkeän päänahan

    5. 5

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    6. 6

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    7. 7

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    8. 8

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    9. 9

      Orpo ihmettelee suunnitelmaa liikenneverkon yhtiöittämisestä: ”En näe, mistä rahaa tulisi lisää”

    10. 10

      Kannattaako nyt ostaa auto? Kuka voittaa ja kuka häviää? – Autoliitto vastaa kuumiin kysymyksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    6. 6

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    7. 7

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    8. 8

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    9. 9

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    10. 10

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    2. 2

      Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

    3. 3

      Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

    4. 4

      Toinen ampumapaikka pudotti Mäkäräisen voittotaistelusta – sai silti tärkeän päänahan

    5. 5

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    6. Näytä lisää