Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Laulaja Leonard Cohen, 82, on kuollut

Maailmantähti saavutti menestystä myös runoilijana ja kirjailijana.
Laulaja-lauluntekijä Leonard Cohen on kuollut, maailmantähden virallisella Facebook-sivulla kerrotaan.

– Olemme menettäneet yhden musiikin arvostetuimmista ja tuotteliaimmista visionääreistä, sivulla sanotaan.

Cohen kuoli 82-vuotiaana. Muistotilaisuus järjestetään myöhemmin ilmoitettavana päivänä Los Angelesissa.

Cohen levytti 60-luvulla alkaneen laulajanuransa aikana 14 albumia. Tuorein niistä, You Want It Darker, ilmestyi viime lokakuussa. Levy sai useita ylistäviä arvioita kriitikoilta. Kenties hänen kaikkein tunnetuin kappaleensa, useassa elokuvassa ja tv-sarjassakin kuultu Hallelujah, ilmestyi vuonna 1984. Hallelujahin lisäksi Cohenin tunnetuimpia kappaleita ovat Suzanne, Bird on a Wire ja Dance Me To The End of Love.

Cohen syntyi vuonna 1934 Kanadan Montrealissa, mutta asui suurimman osan elämästään Yhdysvaltain Kaliforniassa. Kanadan pääministeri Justin Trudeau on lainannut Twitterissä Cohenin kappaletta Hallelujah ja lähettää näin kiitoksensa taiteilijalle. Jos et näe upotettua Twitter-viestiä alla, voit katsoa sen täältä.

Karheasta ja matalasta äänestään tunnettu Cohen ei ollut koskaan naimisissa. Hän piti yhteyttä ex-puolisoihinsa ja oli romantikko. Kun Cohenin pitkäaikaiselle rakastajalle ja muusalle Marianne Ihlenille kerrottiin heinäkuussa, että tällä on enää muutamia päiviä jäljellä, Cohen oli kirjoittanut tälle ”Marianne, olemme tulleet pisteeseen, jossa olemme todella vanhoja ja meidän kehomme alkavat hajota, ja minä luulen, että seuraan sinua pian”.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Ihlen oli kuollut pian sen jälkeen, kun oli lukenut Cohenin viestin.

The Rolling Stone -lehti kertoo Cohenin päätyneen musiikkialalle turhauduttuaan runokokoelmiensa huonoihin myyntilukuihin. Cohen tapasti New Yorkissa vuonna 1966 folk-laulaja Judy Collinsin, joka otti levylleen kaksi Cohenin kirjoittamaa kappaletta. Vuotta myöhemmin julkaistiin ensimmäinen Cohenin albumi.

Cohen on saanut Grammy-palkinnon elämäntyöstään ja Glenn Gloud -palkinnon inspiroivasta musiikista. Hänet on myös nimetty Rock and Roll Hall of Fameen ja Sonwriters Hall of Fameen.

Cohen on konsertoinut Suomessa useasti. Edellisen kerran hänet nähtiin Helsingissä syyskuussa 2012.

Jos päivitys ei näy oikein, voit katsoa sen täältä.

Uutista korjattu kello 9.37: Cohen esiintyi viimeisen kerran Suomessa syyskuussa 2012, ei vuonna 2010.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    2. 2

      Tässäkö Linnan kuningatar? Nooralotta Neziri saapui juhliin 82 000 euron kaulakorussa

    3. 3

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    4. 4

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    7. 7

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Ensimmäiset urheilijat kättelevät presidenttiparia

    8. 8

      Soihtukulkue lähti liikkeelle Töölöntorilta, paikalla poliisin ”mörköauto” – IS seuraa hetki hetkeltä

    9. 9

      Katso kuva Jenni Haukion elegantista silkkipuvusta – juhlavasti violetissa

    10. 10

      Simon Cowell tukee Saara Aaltoa: ”Ulkomaalaisen voitto osoittaisi, että show ja yleisö ovat suvaitsevaisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    6. 6

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    10. 10

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    2. 2

      Tässäkö Linnan kuningatar? Nooralotta Neziri saapui juhliin 82 000 euron kaulakorussa

    3. 3

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    4. 4

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. Näytä lisää