Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Tältä näyttää Pieni talo preerialla -sarjan Laura nykyään – kärsinyt vakavista terveysongelmista jo vuosien ajan

tv-tähti
Pieni talo preerialla -sarjasta parhaiten tunnetusta Melissa Gilbertista, 52, julkaistiin tuoreita valokuvia. Aurinkoisista kuvista päätellen näyttelijätähti voi paremmin kuin aikoihin.
Parhaiten roolistaan Laura Ingallsina Pieni talo preerialla -sarjasta tunnetusta Melissa Gilbertista on julkaistu nauravaisia ja iloisia paparazzikuvia Beverly Hillsissä, Kaliforniassa. Kuvatoimiston tietojen mukaan 52-vuotias näyttelijä odottaa valkokuvassa autoa kiinalaisen ravintolan edessä yhdessä ystäviensä kanssa.


Suomessa hyvin tunnettua tv-sarjaa esitettiin alun perin vuosina 1974-1982 Sitten suosikkisarjan Gilbert on nähty useissa tv-sarjoissa ja lyhytelokuvissa, muun muassa tv-sarjoissa Seitsemäs taivas ja Muodon vuoksi sekä viimeisimpänä vuonna 2015 julkaistussa lyhytelokuvassa One Smart Fellow.


Vuonna 2015 Gilbert aktivoitui myös politiikan parissa asettumalla ehdoksi demokraattipuolueen kongressiehdokkaaksi. Gilbert joutui kuitenkin keskeyttämään kampanjansa kivuliaiden selkävaivojen vuoksi.

– Lääkärini sanoivat, etten mitenkään voinut jatkaa vaativaa kampanjaani ilman, että se vahingoittaisi kehoani, Gilbert kertoi viime vuonna People-lehden haastattelussa.


Lehden mukaan Gilbertin selkävaivat olivat seurausta pää- ja niskavammoista vuodelta 2012. Kyseisenä vuonna Gilbert sai niskavammoja ja aivotärähdyksen pieleen menneestä tanssinumerosta Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa ja vain kuukausia myöhemmin Gilbertin päälle romahti hänen vuokraamansa talon yläkerran parvekkeen osia.

– Seisoin parvekkeen alla jutellen lapsilleni, kun parvekkeen osa irtosi ja romahti päähäni. Menetin tajuntani ja loukkasin kaulani, Gilbert muisteli tapausta People-lehden haastattelussa.


Gilbertin terveys on reistaillut runsaasti viime vuosien aikana. People-lehden mukaan näyttelijän selkä- ja niskavaikeudet alkoivat vuonna 2003 leikkausta vaatineesta välilevypullistumasta. Vuonna 2015 Gilbert kertoi, että osa kivuista on ollut täysin sietämättömiä.

– Oikea käteni on aivan turta ja niskaani säteilee voimakasta kipua, näyttelijä kertoi lehdelle.

Gilbert sanoi lehden haastattelussa, että saattaisi vielä jatkossa hakeutua uudelleen politiikan pariin, mikäli hänen terveytensä sen sallii.


Poistatti rintaimplanttinsa

Viime vuonna Melissa Gilbert oli otsikoissa myös poistatettuaan rintaimplanttinsa. Näyttelijä kertoi blogissaan tahtoneensa luopua implanteista terveyssyistä.

– Olen huolissani terveydestäni ja en myöskään pidä siitä, miltä näytän tai millainen oloni on, Gilbert kirjoitti blogissaan.


Näyttelijä myös sanoi olevansa onnellinen uuteen elämäänsä ”litteärintaisena” ja ”täydellisillä A-kupeilla varusteltuna.” Hän kertoi aiemminkin olleensa tyytyväinen luonnollisiin pieniin rintoihinsa, mutta näyttelijän työn lisänneen paineita ottaa silikonirinnat. Etenkin, kun useissa rooleissa vaadittiin, että hän käyttää topattuja rintaliivejä.

– Naisia painostetaan tähän. Kulttuurissamme tämä on ollut normi jo pitkään, ja minä lankesin siihen ansaan.


Kärsi päihdeongelmista

Myrskyisää elämää elänyt Gilbert puhui vuonna 2012 National Enquirer -lehdelle päihdeongelmistaan. Gilbert alkoi käyttää kokaiinia ja juoda 19-vuotiaana. Alkoholinkäyttö ryöstäytyi käsistä kolmekymppisenä.


Hän paljasti lehdelle menettäneensä tuolloin isoisänsä ja juoneensa kaksi viinipulloa suruunsa joka ilta, koska ei pystynyt nukkumaan. Vuonna 2012 Gilbert oli pysynyt vuosia raittiina, mutta pelkäsi luisuvansa takaisin ahdinkoon.

Vuonna 2011 Gilbert erosi näyttelijä Bruce Boxleitneristä, jonka kanssa oli naimisissa 16 vuoden ajan. Ex-parilla on vuonna 1995 syntynyt Michael-poika. Gilbertillä on myös vuonna 1989 syntynyt näyttelijäpoika Dakota Brinkman aiemmasta liitostaan näyttelijä Bo Brinkmanin kanssa.

 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    8. 8

      Ex-natsi Holapan ehdokkuus vihreiden listalla sytytti sanasodan – ”Minä en lähtisi kyseenalaistamaan”

    9. 9

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    10. 10

      Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. Näytä lisää