Toni, Anton, Antto

Viihde

Valikko

Viihde

IS kävi Gilmoren tyttöjen kulisseissa

Gilmoren tyttöjen jatko-osat on julkistettu Netflixissä. Mutta tiesitkö, missä sarja on kuvattu?
Warner Brosin aulassa en meinaa pysyä housuissani. Pian pääsen Stars Hollow -kaupunkiin, Lorelain talolle ja näkemään Luken kuppilan.

Kun kahden tunnin studiokierroksen ja aivan liian monen Batmobilen jälkeen opas ilmoittaa, että tämä oli tässä, parahdan pettymyksestä.

– Emmekö menekään Gilmoren tyttöjen kulisseihin?

– Emme pääse sinne, koska siellä kuvataan nyt, kuuluu vastaus tylysti.

Yritän turhaan piipittää tämän olleen suurin syy, miksi ylipäänsä tulin Kaliforniaan. Kun meitä kuljetetaan bussilla takaisin, ehdin sentään nähdä kumolleen tien sivuun heitetyn Stars Hollow’n huvimajanrämän.

Ja kuulla, miksi Gilmoren tytöissä – ja kuten monissa muissakin sarjoissa – syödään niin paljon take away -ruokaa. Kiinalainen pikaruoka on turvallinen vaihtoehto mainostajia ajatellen. Jos sarjan hahmo esimerkiksi saisi sarjassa ruokamyrkytyksen tilaamastaan pizzasta, pizzamainos näyttäisi aika pahalta seuraavalla mainoskatkolla. Näin ollen sarjoissa usein syödään kiinalaista, thaimaalaista ja intialaista pikaruokaa, koska niitä ei mainosteta tv:ssä.

Vaikka Gilmoren tyttöjen maisemat ovat kuin itärannikon idyllisistä pikkukaupungeista, sarjaa tehdään Kalifornian auringon paahteessa Los Angelesin kupeessa Burbankissa. Stars Hollow’n taustalla pilkottavat Hollywoodin kukkulat ja vuoren kupeessa Forest Lawn Hollywood Hillsin hautausmaa, jonne on haudattu muun muassa Bette Davis, Lemmy Kilmister, Dio ja Stan Laurel.

Lorelain ja Roryn talvikin on pelkkää tekolunta.

Kun taaplaan pettyneenä takaisin vuokra-autolle, mieltäni lämmittää hivenen studion kaupasta ostettu Luke’s Diner -muki.

Olisin valtavan pettynyt, ellen olisi päässyt pari vuotta aiemmin samalle studiokierrokselle, jossa kurvattiin Gilmoren tyttöjen kuvauspaikan kautta. Silloin se tosin kuului – ja kuuluu yhä – Valehtelevien viettelijöiden tuotantoon. Esimerkiksi sarjan Rosewood Café oli alun perin Gilmoren tyttöjen Luke’s Diner.

Midwest Street -lavastealueella ehdin silloin piipahtaa Lorelain kodissa. Kuten lähes kaikki, mikä elokuvissa ja sarjoissa näkyy, talo oli pelkkää kulissia. Kuistin jälkeen vastassa oli lähinnä lautakasoja, pimeyttä ja ovi takapihalle.

Mutta se oli silti Lorelain koti. Ja Stars Hollow näytti juuri samalta kuin rakastamassani sarjassa – vain odottaen Kirkin kohellusta ja kylän pampun Taylorin puuskutusta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  2. 2

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  3. 3

    Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

  4. 4

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  5. 5

    Patrik Laineelle tuplakunniaa Urheilugaalassa – väläytti huumorintajuaan videotervehdyksessä

  6. 6

    Näyttäviä halkioita ja räiskyviä värejä – kuka on Urheilugaalan upein kaunotar? Äänestä suosikkiasi!

  7. 7

    Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

  8. 8

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  9. 9

    Vuoden valmentajaksi valittu Jukka Jalonen murjaisi vitsin – Urheilugaalan yleisö repesi nauruun

  10. 10

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  4. 4

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  5. 5

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  6. 6

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  7. 7

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  8. 8

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  9. 9

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  10. 10

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  2. 2

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  3. 3

    Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

  4. 4

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  5. 5

    Patrik Laineelle tuplakunniaa Urheilugaalassa – väläytti huumorintajuaan videotervehdyksessä

  6. Näytä lisää