Top Chef -tuomari Hans Välimäki ja MasterChef-tuomari Sikke Sumari ovat ravintola-alan rautaisia ammattilaisia, mutta kisaan he osallistuvat vain tuomareina.
- Minun olisi pakko vampata tuo Hans, muuten minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia päästä eteenpäin ensimmäisestäkään tehtävästä. Totta kai Hans pärjäisi meidän kisassa vaikka miten, riippuu miten hermot kestäisivät, Sikke pohtii.
- Eivät ne kestäisi, Hans Välimäki tunnustaa.
- Sen takia me olemme tuomareina, Sikke selittää.
- Kyllä Top Chefissä tulisi seinä vastaan. Vaikka tässä yrittää leikkiä jotain kovaakin keittäjää, niin ne tehtävät ovat sellaisia, etten olisi niistä puoliakaan itse tajunnut, Hans myöntää.
Top Chefissä kilpailevat ammattikokit, MasterChef Suomessa puolestaan ruuanlaiton intohimoiset harrastajat.
Kokista on tullut lähes muotiammatti, osittain myös menestyneiden tv-kokkien ansiosta. Sikke ja Hans haluavat korostaa nuorille kokeille tai urasta haaveileville alan todellisuutta.
- Maailmalla huippukokit saavat uskomattomia palkkioita ja nauttivat lähes rocktähden statuksesta. Mutta ei pidä unohtaa toistakaan ääripäätä, koulunkeittäjiä ja muita, joiden ammattia pitää myös arvostaa, ja meikäläinen ainakin arvostaa. Tämä on tosi kova ammatti, kovempi kuin tv:stä katsottuna ehkä käsittää, Hans summaa.
- Nuoren ihmisen kannattaa miettiä, haluaako hän kokiksi vai julkisuuteen. Julkisuuteen pääsee monella muulla ammatilla paljon helpommin, Sikke jatkaa.
Lue uudesta Tv-lehdestä lisäksi, mitä mieltä Sikke on Hansin tuomarointityylistä, ja miten Hans puolustautuu. Lehdessä myös esitellään MasterChef Suomen 14 kilpailijaa.
Kommentit
Fakta
Uudessa Tv-lehdessä myös:
* Näin syntyy Top Chefin ravintolasota. Toimittajamme pääsi maistamaan kilpailijoiden annoksia.* Pirkko Saisio kirjoitti koskettavan ajankohtaisen, huumorilla maustetun Tehdas-sarjan.
* Tähtihaastattelussa uuden sarjan tähti Zooey Deschanel.
* Maksukanavilla pyyhkii taas hyvin, vaikka ongelmiakin riittää.
* Amin Asikainen katsoo Voicea.
* Lisäksi yli 50 arviota ja ristikkoextra.
Aiheesta muualla kirjoitettua
Viihde: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Mikä moka! Viisuvoittajat unohtivat Waterloon sanat
25.05.2012 11:38






Viikon valinnat: Mitähän Drew Barrymore ajatteli vaatekaapilla?
Viikon valinnat: Aiotko hankkia uuden kevättakin?
Viikon valinnat: Mitä teet kevätauringon paistaessa?
Nettiparlamentti: Kannattaako naimisiin mennä?




