Ex-jääkiekkoilija Toni Häppölä sai uuden mahdollisuuden Talent-kilpailussa ja pääsi jatkoon.
Edellisellä viikolla hän lauloi Queenin Bohemian Rhapsodyn, mutta tie päättyi siihen, että kappaleesta oli tuomaristollakin Freddie Mercurin jälkeen liian kovat odotukset.Häppölä sai kuitenkin ainutlaatuisen tilaisuuden Talentin historiassa yrittää uudelleen.
Tällä kertaa Toni päätti laulaa tunteella Eric Claptonin Tears In Heaven? biisin ja jatkopaikka aukesi.
-Olen laulanut pienestä asti ja esiintynyt bileissä bändien kanssa ja minua on pyydetty laulamaan kaverien häissä. Muutkin ovat siis kehuneet laulutaitojani kuin äiti, Toni naurahtaa.
-Musiikki on ollut intohimoni koko elämäni ja olen vanhemmalla iällä opetellut soittamaan kitaraa ja vähän pianoa. Talenttiin päätin lähteä mukaan viikkoa ennen karsintoja.
Putoaminen Talentista edellisenä lauantaina ei ollut Tonille kova paikka. Lätkäpeleissä hän on tottunut siihen, että välillä ottelut hävitään ja niistä on toivuttava nopeasti, vaikka hetken harmittaisi.
-Tuntui silti mahtavalta, kun sain puhelun ja sanottiin että pääsen yrittämään uudelleen. En osanut odottaa sitä. Upealta tuntui myös päästä jatkoon. Suhtaudun avoimesti siihen, että voisin elättää itseni laulajana. Raskaat keikkamatkat eivät juuri eroaisi pelireissuista ympäri Suomen, Toni miettii.
Toni joutui lopettamaan ammattilaisuransa lätkäkaukalossa vuosia riivanneen alaselän välilevyn pullistuman vuoksi. Selkä piti leikata kahdesti viime talven aikana. Viimeisen ammattilaiskautensa Toni pelasi HPK:ssa. Lätkä ei jäänyt kokonaan, sillä hän aloitti elokuussa II-divisioonassa Bewen riveissä.






Viikon valinnat: Mitähän Drew Barrymore ajatteli vaatekaapilla?
Viikon valinnat: Aiotko hankkia uuden kevättakin?
Viikon valinnat: Mitä teet kevätauringon paistaessa?
Nettiparlamentti: Kannattaako naimisiin mennä?




