Negative-yhtyeen kitaristi Larry Love julkisti tiistaina jättäneensä suositun suomalaiskokoonpanon.
- Jonne on pyytänyt minua perumaan kyseisen tv-esiintymisen, yhtyeen manageri Tommi Liimatainen myöntää.
Peruuntumisen aiheuttaa bändistä puuttuva kitaristi. Negativen kitaristi Larry Love eli Lauri Markkula julkisti tänään sosiaalisessa mediassa jättäneensä kokoonpanon.
Manageri kummeksuu kitaristin toimintaa.
- On todella edesvastuutonta, miten kitaristi tiedotti lähdöstään. Tällainen toiminta on edesvastuutonta sekä Negativen faneja että muita sidosryhmiä kohtaan, Liimatainen jyrähtää.
Negativen seuraavat keikat ovat kesäkuun puolivälissä.
- Ilmoitamme lähipäivinä, miten tämä vaikuttaa esiintymisiin, Liimatainen sanoo.
- Sen verran voin sanoa, että ei Negative tähän kaadu. Sota ei yhtä miestä kaipaa.
Negative palasi viime yönä keikkamatkalta Meksikosta. Lauantaisen keikan lisäksi bändillä oli runsaasti mediaa paikalle vetänyt lehdistötilaisuus Suomen Meksikon suurlähetystössä.






Viikon valinnat: Mitähän Drew Barrymore ajatteli vaatekaapilla?
Viikon valinnat: Aiotko hankkia uuden kevättakin?
Viikon valinnat: Mitä teet kevätauringon paistaessa?
Nettiparlamentti: Kannattaako naimisiin mennä?




